sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kristuksessa olemme uusi luomus


Eilen, lauantaina olin Kuortaneella Lapuan hiippakunnan järjestämässä luottamushenkilöpuheenjohtajiston koulutuspäivässä. Puhuimme vallasta ja vastuusta, kirkkoneuvoston esimiesasemasta, päätösten lapsivaikutuksista, haastavien päätösten tekemisestä. Emme lähetystyöstä. Ja silti tavallaan puhuimme lähetystyöstä.
     Koulutuspäivän päättäneessä paneelikeskustelussa kysyttiin, mistä seurakuntien ahdinko johtuu. Yksi vastaus oli: Kirkossa ei olla rohkeita! Vastaaja peräänkuulutti innovatiivisuutta ja luovaa hulluutta. Viittasi puheenvuorossaan kerimäkeläisiin: Olisiko Kerimäen kirkko syntynyt himmailemalla? Miksi sama rohkeus ja luova hulluus ei toimisi tänäkin päivänä? Paneelikeskustelun ja samalla koko koulutuspäivän viimeinen repliikki oli: Älkää pelätkö rikkoa vanhaa, nyt käytössä olevaa.
     Rohkeus. Innovatiivisuus. Luova hulluus. Näitä sanoja mietin, kun paluumatkalla katselin Palsankosken kuohuja ja kuuntelin sen kohinaa. Virtaava vesi ei ujostele. Virtaava vesi huuhtoo pois lian. Virtaava vesi uudistaa. Lähetystyössä on toimittava virtaavan veden tavoin, koska seisova vesi ei pysty viemään sanomaa Kristuksesta eteenpäin. Vaatii rohkeutta heittäytyä virtaavaan veteen, mutta sillä, joka niin tekee, on virtaavan veden valtava voima, Kristuksen voima, muuttaa maailmaa.
     Frozen-elokuvan Elsan sanoin: 
     Let it go, let it go
     And I'll rise like the break of dawn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti