"Jaksaa, jaksaa"

Jaksaa, jaksaa!

     Tuota kuuli parisen vuotta sitten suositun sketsihahmon suusta, mutta olin sitä kuullut oikeastikin ryhmäliikuntatunneilla. Mahdollisimman ärsyttävää siinä vaiheessa, kun henki ei kulje ja lihakset tekevät tenän. Siinä vaiheessa, kun on ihan varma, että ei todellakaan jaksa. Ärsyttävää. Ja vielä ärsyttävämpää on huomata, että todellakin jaksaa ne viimeiset puolet minuutit ja viimeiset toistot. Toinen tiesi paremmin.

     Tuskinpa Jeesus tuolla ryhmäliikuntaohjaajan tai personal trainerin äänensävyllä totesi Simonille tutussa kohtauksessa Gennesaretinjärvellä: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." (Luuk. 5:4) Todennäköisesti kuitenkin jonkinasteinen ärsyyntyminen Jeesuksen sanoista oli kalastajien päällimmäinen tunne koko yön kestäneen tuloksettoman työnteon jälkeen. Silti he tottelivat, yrittivät vielä kerran - ja saivat elämänsä suurimman kalansaaliin. Kannatti uskoa Jeesusta.

     Jeesuksen ääntä kannattaa uskoa tänäkin päivänä. Jos ei usko ja luovuttaa, voi jäädä paitsi niistä kokemuksista, joita ihmeiksikin sanotaan.

"Älkää paaduttako sydäntänne"

Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo:
Älkää paaduttako sydäntänne.
(Ps. 95:7-8)

Nuo jakeet olivat tämän päivän hallelujasäe. Kehotus on kyllä terveellistä muistaa vuoden jokaisena päivänä.
     Sydämen paaduttaminen vei ajatukseni eilisen puolustusvoimain lippujuhlan kenttähartauteen, jossa kenttärovasti Janne Aalto puhui siitä, millaisena usko, toivo ja rakkaus näkyvät tänään. Hän luonnehti rakkautta kyvyksi pitää huolta toisesta ja arvostaa toista, kantaa vastuuta ja välittää.
     Huolenpito on erityisen vaikeaa silloin, kun huolta pitäisi pitää vähäosaisista, syrjäytyneistä ja yhteiskunnan ulkopuolella elävistä. Keskustelu liukuu monesti puheenvuoroiksi, joissa kyseenalaistetaan avun viemisen kauas toiseen maahan, pois oman kunnan vähäosaisilta.
     Miten helppoa onkaan sydämen paaduttaminen!
     Pitäisi muistaa, että rakkaus ei vähene rakastamalla. Toisin kuin yksisilmäisesti joskus saatamme ajatella, kaukana olevasta lähimmäisestämme huolta pitäminen ei ole pois oman maamme tai oman kotikuntamme vähäosaisten auttamisesta.
     Päinvastoin: Taitaa lopultakin olla niin, että hän, joka auttaa apua tarvitsevaa kaukana, auttaa myös sitä lähellä olevaa. Mutta hän, joka vetoaa äänekkäästi omien puolesta, ei auta kumpaakaan.