Rukous - vuoropuheluako?

Perhemessuissa esirukousta jaksotetaan usein Anna-Mari Kaskisen tutuilla sanoilla: Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Rukous tuo rauhan sydämeen.
     Tuoko rukous rauhan?
     Pyytää minä kyllä osaan. Se ei vaadi paljon. Mutta saanko pyyntööni vastauksen? Onko viestintä yksi- vai kaksisuuntaista? Yksinpuhelua vai vuoropuhelua?
     Kovin usein tuntuu siltä, että rukoukseni on yksinpuhelua. Näyttää, että vain luettelen Jumalalle pyyntöjäni jäämättä kuuntelemaan vastausta. Ei ole väliä, onko kyse omista rukousaiheista vai esirukouksesta toisen puolesta. Vain luettelen, aivan kuin kävisin läpi matkalle lähtijän tarkistuslistaa.
     Miten oppisin rukoilemaan niin, etten vain luettelisi pyyntöjäni? Että ajatukseni olisivat mukana. Että osaisin keskittyä täysin vaikkapa nimikkolähettiin, hänen tehtäväänsä ja niihin ihmisiin, joita hän kohtaa.

Rukousnauhan tai -helmien korvike?

     Miten oppisin pysähtymään niin, että kuulisin Jumalan vastauksen? Että en itse laittaisi sanoja Hänen suuhunsa. Että en odottaisi Hänen vastaavan niin kuin itse ajattelen itselleni parhaaksi. Että en kiukuttelisi Hänelle siitä, ettei Hän vastannut minulle, jos Hän ei vastannut niin kuin olisin halunnut Hänen vastaavan.
     Tartun sukkapuikkoihini ja annan langan kiertyä sormieni ympärille ja silmukka silmukalta uusiksi silmukoiksi. Rauhallisesti.
     

"Sinussa on valo"

Jos elämä menisi ja olisi mennyt oppikirjan mukaan, olisin itsekin tänään kuunnellut oman 15-vuotiaani laulavan konfirmaatiolauluna:

     Sinussa on valo, sinussa on yö
     Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
     Väsymättä kipinöitä tuuleen
     Valaisemaan tietä pimeää.

Mutta kun elämä ei olisi elämää, ellei siihen sisältyisi aina jotakin odottamatonta: Kipua, joka vuosien kuluttua onkin mitä suurinta onnea. Kysymyksiä, jotka ajan kanssa alkavat menettää merkitystään.
     Siispä sen sijaan, että olisin elänyt tämänpäiväisen konfirmaatiomessun livenä, katsoin nuorten konfirmoitujen laulua videolta. Katsoin nuoria valkoisissa alboissaan ja ajattelin, miten paljon voimaa, valoa, heidän sisällään on. Kristuksen rakkautta ja voimaa. Heillä on tarvittava voima siirtyä uuteen elämänvaiheeseen Jeesuksen seuraajina, opetuslapsina.
     Aivan samoin kuin valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla kesäkuussa lähettejä siunattiin monenlaisiin tehtäviin eri puolilla maailmaa konfirmaatiossa nuoret siunattiin läheteiksi. Nuoret ovat saman tehtävän edessä kuin mihin Jeesuksen seuraajina meitä on lähetetty jo 2000 vuoden ajan:
     Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19-20)
     Jotta nuoret pystyisivät tekemään tätä työtä, kukin omalla tavallaan, heillä täytyy olla mahdollisuus kasvaa kristillisessä uskossa. Hektisessä, epävarmassa, arvaamattomassa maailmassa he tarvitsevat työhönsä oikeat työkalut. Siksi heille täytyy suoda mahdollisuus tulla messuun ja oppia tuntemaan Jeesusta enemmän, käyttämään työkaluja. Siksi meidän kaikkien heitä ennen Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuneiden ehdoton tuki ja rakkaus on heille ensiarvoisen tärkeää.