Tähän laitan pisteen

Aloitin tämän blogini maanantaina 16.3.2015 tekstillä Paha paikka? Tänään, palmusunnuntaina 25.3.2018, kolme vuotta myöhemmin laitan tälle pisteen. Olenko siis löytänyt vastauksen kysymykseen, mitä on lähetystyö?

     Aamu aamulta hän herättää minut,
     herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. (Jes. 50:4)

Olen löytänyt näkökulmia lähetystyöhön. Olen oppinut itsestäni ollessani itse lähetystyön kohteena. Olen päässyt paikkoihin, joihin en olisi koskaan osannut itseäni edes kuvitella. Olen saanut muistoihini kokemuksia, joista saan iloa joka päivä.
     Mutta matkalla olen edelleen.
     Koska kysymykseen, mitä on lähetystyö, ei voi antaa yhden lauseen mittaista vastausta. Lähetystyötä on mahdoton kutistaa niin pieneksi. Se laajenee, rönsyilee ja elää.
     Ja siksi siitä jaksaa innostua.

"Tee mulle leipä!"

Äiti, tee mulle leipä! Kuopuksen tuttu pyyntö. Hymyillen sanottu ja hymyillen otettu vastaan. Kaksi voideltua ruisleipäpalaa, päälle kinkkua, juustoa ja neljä viipaletta kurkkua. Aina tässä järjestyksessä.

Sanasi on meille leipää,
sanasi on elävää.
Sanallasi meitä ohjaa,
lohduta ja kotiisi vie. (Virsi 952:1)

Ruamjai-kuoron laulaessa messussa Kangasniemen kirkossa tänään, leipäsunnuntaina, ajatukseni vievät minut lapseni leivästä omaan lapsuuteeni. Mieleeni nousee muistikuva isäni tekemistä voileivistä. Ruisreikäleivästä leikattu palanen, jonka päällä oli voita ja joka oli viilletty puukolla kammaksi, niin että siitä saattoi sormin taittaa viipaleita suupaloiksi. Miten hyvältä ne viipaleet maistuivat! Paljon paremmilta kuin leipä, jota piti haukata.

Sanastasi viljaa kasvaa,
lainehtii jo peltomaa.
Sanassasi meidät kohtaa,
armahda ja valaise tie. (Virsi 952:2)

Ehkä isäni tekemä voileipä maistui niin hyvältä, koska se oli tehty ja annettu rakkaudella. Yksinkertainen voileipä kantoi arvokasta sanomaa: viestiä Kristuksen rakkaudesta. Sitä leipä tekee tänäkin päivänä.