lauantai 20. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Juhannus. Johannes Kastajan päivä, tien raivaajan päivä, sanansaattajan päivä.
     Lähetystyö on tien raivaamista, tien valmistamista. Sanansaattajan matka vie tiettömien taipaleiden taakse. Konkreettisesti silloin, kun lähetystyötä tehdään maassa, jossa kulkeminen paikasta toiseen ei ole yhtä vaivatonta kuin Suomessa. Mutta aivan samalla tavalla taipale on tietön ja ennenkäymätön silloin, kun lähetystyöntekijä kertoo Kristuksesta ihmiselle, joka ei ole hänestä koskaan aikaisemmin kuullut. Vastassa ovat erilaisesta kulttuurista ja erilaisista uskomuksista nousevat käsitykset, joiden läpi tie on raivattava.
     Juhannuksen jumalanpalveluksessa tänään rukoilimme sanansaattajien puolesta. Kiitimme Jumalaa kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat toimineet ja tällä hetkellä toimivat hänen sanansaattajinaan ja tien raivaajina. Varmasti kaikki heistä ovat kokeneet samaa kuin nuoremme Tansaniassa: hämmentäviä tunteita, negatiivisia tunteita, riittämättömyyden tunteita, jopa pelkoa. Sanansaattaja tarvitsee kaiken sen mahdollisen voiman, rohkeuden ja avun, mitä me vain osaamme hänelle pyytää. Ja luottamuksen siihen, että Jumala auttaa.
     Hyvää juhannusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti