Vajaa kaksi vuotta sitten innostuin osallistumaan Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen järjestämälle Kolahtaako kulttuurit -kurssille. Kurssilla pääsin tutustumaan siihen, mitä on kulttuurienvälinen viestintä ja katsomaan erilaisista näkökulmista kulttuureita, monikielisyyttä ja vuorovaikutusta.
Yksi kurssin ensimmäisistä tehtävistä oli määritellä itseämme kirjoittamalla minä olen -alkuisia lauseita. Muistan kirjoittaneeni muun muassa, että olen nainen ja äiti ja ex-fyysikko ja kristitty. Emme keskustelleet näistä määritelmistämme muuten kuin että kurssin vetäjä kysyi meiltä tehtävän jälkeen yhden kysymyksen: kuinka moni meistä oli kirjoittanut olevansa suomalainen.
Minulle se ei ollut tullut mieleen.
Miksi ei?
Ehkä siksi, että minulle se ei ole kiinnostava. Alueet ovat kiinnostavampia kuin valtiot. Rajapinnoilla tapahtuu kiinnostavampia asioita kuin kauempana. Ihmisten ajatukset ovat kiinnostavampia kuin heidän kansallisuutensa, ihonvärinsä tai kieli, jota he puhuvat. Kansallisuuksiltaan heterogeeninen fyysikkoryhmä voi olla yhtenäisempi kuin satunnaisesti valittu joukko samaa kansallisuutta - miksi näin on, se on kiinnostavaa.
Aika luonnollista siis, että 9.2. käytävissä kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleissa olen mukana erilaisia rajoja ylittävällä Muutoksen tuuli -listalla!
Minä olen osa muutoksen tuulta.
Otin itseeni muutoksen tuuli -leiman, koska avarakatseisuus ja se, että hyväksyy toisen ihmisen, auttavat meitä yhdessä seuraamaan Kristusta, rakentamaan kirkkoamme, menemään kaikkeen maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti