sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

"Tee mulle leipä!"

Äiti, tee mulle leipä! Kuopuksen tuttu pyyntö. Hymyillen sanottu ja hymyillen otettu vastaan. Kaksi voideltua ruisleipäpalaa, päälle kinkkua, juustoa ja neljä viipaletta kurkkua. Aina tässä järjestyksessä.

Sanasi on meille leipää,
sanasi on elävää.
Sanallasi meitä ohjaa,
lohduta ja kotiisi vie. (Virsi 952:1)

Ruamjai-kuoron laulaessa messussa Kangasniemen kirkossa tänään, leipäsunnuntaina, ajatukseni vievät minut lapseni leivästä omaan lapsuuteeni. Mieleeni nousee muistikuva isäni tekemistä voileivistä. Ruisreikäleivästä leikattu palanen, jonka päällä oli voita ja joka oli viilletty puukolla kammaksi, niin että siitä saattoi sormin taittaa viipaleita suupaloiksi. Miten hyvältä ne viipaleet maistuivat! Paljon paremmilta kuin leipä, jota piti haukata.

Sanastasi viljaa kasvaa,
lainehtii jo peltomaa.
Sanassasi meidät kohtaa,
armahda ja valaise tie. (Virsi 952:2)

Ehkä isäni tekemä voileipä maistui niin hyvältä, koska se oli tehty ja annettu rakkaudella. Yksinkertainen voileipä kantoi arvokasta sanomaa: viestiä Kristuksen rakkaudesta. Sitä leipä tekee tänäkin päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti