sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Per aspera ad astra

Per aspera ad astra lukee 16-vuotiaan poikani housunlahkeessa hänen yksivuotiskuvassaan.
     Per aspera ad astra - vaikeuksien kautta tähtiin.
     Tuota lausetta mietin tänään kirkonpenkissä, kun poikaa saattelin rippikoululeirille. Mieleni tulvi muistikuvista hänen ensimmäisen vuotensa ajalta ja sitä seuranneiden vuosien ajalta tähän päivään asti.
     Päällimmäinen muistikuva on hymy. Ensin luottavainen, hampaaton vauvahymy. Sitten hiljainen, vieno hymy ja tyytyväinen nauru. Viimeisimpänä se silmiä valaiseva, rauhoittava hymy, joka painotti hänen lujia sanojaan: Äiti, en minä ole enää mikään lapsi!
     Niin, ei hän ole.
     Myöhemmin iltapäivällä Nisulan rantahartaudessa puhuttiin Herran siunauksesta. Ajatukseni matkasivat toiselle rannalle, viereisen kuvan rannalle, rippikoululeirille, ja siinä hetkessä, auringon häikäisevien säteiden osuessa järvenpintaan, minä ymmärsin, että juuri tämän poikani syntymä oli yksi elämäni suurimmista siunauksista. Se oli yksi viitta johdattamassa minua sille tielle, jolla nyt olen.
     Herra sinun tiesi siunatkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti