maanantai 26. helmikuuta 2018

"Maasta se pienikin ponnistaa!"

Vai ponnistaako?
     Pienen seurakunnan lähetystyö voi pienuutensa ansiosta pystyä tekemään paljon. Pienuus tekee ketteräksi. Pienuudessa kukoistaa talkoohenki.
     Pieni voi kuitenkin väsyä.
     Mistä pieni saa uutta voimaa silloin, kun kaikki entinen on kulutettu loppuun? Pieni ei jaksa kantaa mukanaan vara-akkua, jolla selviäisi sen aikaa, että toinen akku latautuu. Pienen pitäisi pystyä latautumaan ja toimimaan samanaikaisesti. Noin voi kyllä tehdä, ei se mahdotonta ole. Silloin vain menettää ketteryyden.
     Kirjassaan Sana tulee näkyväksi Björn Vikström kirjoittaa: Me kirkkona olemme vaeltava kansa, emme paikoilleen jähmettynyt instituutio.
     Tuo ajatus rohkaisee. Se antaa pinnan, josta ponnistaa. Jospa se auttaisi meitä jokaista pientä keksimään, miten voimme säilyttää toimintakykymme, ketteryytemme ja talkoohenkemme.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävyydellä, Jeesus

Ystävänpäivä ja tuhkakeskiviikko. Jopa ylitsepursuavaa ystävien muistamista ja paastonajan ensimmäinen päivä. Ilosta riehakkuutta ja nöyrää katumusta. 
     Ristiriitaiset tunteet valtaavat mieleni: mitä tässä oikein pitäisi tuntea?
     Pitäisi!
     Väärin. Tänä päivänä saa tuntea sekä iloa että katumusta. 
     Sillä juuri ystävyyshän liittyy tähän päivään: Sinä, Herra, olet armollinen kaikille etkä inhoa ainoatakaan niistä, jotka olet tehnyt. Sinä katsot ihmisten syntien ohitse, että he tekisivät parannuksen. (Viis. 11:23-24)
     Tänä päivänä voin kääntää katseeni tekemisiini ja tekemättä jättämisiini ja katua. Voin pyytää anteeksi. Voin lähteä seuraamaan Jeesusta ja nöyrästi kulkea hänen kanssaan Jerusalemiin.
     Samalla matkalla voin kuitenkin myös kohdata ihmisiä ja hymyillä. Katumus ei sulje pois iloa eikä ilo vesitä katumusta. Kumpikin tunne on sallittu ja oikein.