sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pieniä kohtaamisia

Päivän epistolatekstissä Paavali kirjoittaa: Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. (1. Kor. 3:10)
     Lähetystyö on tiimityötä: Joku aloittaa, toinen jatkaa, kolmas vie edelleen eteenpäin. Riemuviestiä eteenpäin vievä ketju voi alkaa hyvinkin pienestä kohtaamisesta. Siksi yksikään kohtaaminen ihmisten välillä ei ole koskaan merkityksetön.
     Ehkä jokin tänään käymistäni keskusteluista osoittautuu tärkeäksi lenkiksi omassa tai toisen ihmisen elämässä. Ehkä sellainen tulee olemaan eilinen kohtaamiseni rippikoulunuorten kanssa.
     Aika voi näyttää.
     Lewis Wallacen romaanissa Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta kuvataan kauniisti eräs kohtaaminen:
     Käsi, joka lempeästi kosketti päätä, herätti onnettoman vangin, ja ylös katsahtaessaan hän näki kasvot, joita hän ei ollut unohtava, melkein samanikäisen pojan kuin hän oli itsekin, ja vaaleanruskean tukan varjostamia kasvoja kirkasti kaksi tummansinistä silmää, jotka olivat suloiset ja puoleensavetävät, täynnä rakkautta ja pyhää vakavuutta.
     Aina pieni kohtaaminen ei sisällä sanoja.
     Ollakseen vaikuttava kohtaamisen ei tarvitse sisältää sanoja.

torstai 9. helmikuuta 2017

"Hyvä seurakuntaelämä on lähetystyötä"

Vaikka saan väristyksiä verbistä "voimaantua" ja kaikista sen johdannaisista, täytyy rehellisesti todeta, että minulle on voimaannuttavaa olla lähetystyön johtokunnan kokouksissa. Saan niistä joka kerta niin paljon. Rankankin työpäivän jälkeen. Ja erityisesti niiden rankkojen työpäivien jälkeen.
     Niin tänäänkin.
     Ilo.
     Se on ensimmäinen sana, joka minulle tulee kokouksistamme ja johtokunnastamme mieleen. Sellainen lämmin, yhteenkuuluvuuden mukanaan tuoma ilo, joka säteilee ympäristöönsä lisää iloa. Sellainen ilo, joka kertoo viestiä siitä, että Jumala on leikkivä Jumala. Sellainen ilo, joka antaa luvan kiusoitella toista niin kuin rakasta sisarusta kiusoitellaan. Sellainen ilo, joka kuvaa täsmälleen sitä, mitä tarkoittaa "itkeä ilosta".
     Hyvä seurakuntaelämä on lähetystyötä. Tämän poimin keskustelun keskeltä ja tätä aloin pohtia. Mitä lause minulle tarkoittaa?
     Sitäkö, että mitä tahansa teenkin, teen sen ensisijaisesti kristittynä?
     Sitäkö, että lähetystyö ei ole suorittamista, vaan elämistä?
     Sitäkö, että lähetystyö on elämäniloa?
     Kaikkea tuota.
     Kun elämme ja hengitämme seurakuntana niin, että ilmennämme koko olemuksellamme Jumalan hyväksyvää rakkautta, viemme tehokkaimmin riemuviestiä eteenpäin niin, että se todellakin soi!