keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joh. 3:16

Miten joulu meni?
     Tähän kysymykseen saa usein vastata, kun tapaninpäivän jälkeen palaa töihin. Turha alkaa selittää, että joulu jatkuu loppiaiseen. On helpompi vain vastata lyhyesti, että kiitos hyvin.
     Vaikka juuri näinhän ei pitäisi tehdä. Ei pitäisi vaieta. Rakkaudesta pitäisi kertoa. Sitä pitäisi viedä eteenpäin. Kärsivällisesti.
     Jouluaatto on odotusta täynnä. Jouluyönä riemu on täysimmillään. Joulupäivä kuluu hiljaisen ihmetyksen vallassa vauvaa ihastellen. Mutta jo toisena joulupäivänä, tapaninpäivänä, arki vyöryy päälle: Jeesuksesta todistava Stefanos kivitetään kuoliaaksi. Uskon vuoksi kärsitään ja kuollaan.
     Minne ilo katosi niin äkkiä?
     Ihmisen kärsimättömyys tuli väliin.
     Tänään on kolmas joulupäivä: Apostoli Johanneksen päivä. Rakkaudelle omistettu päivä. Johannes puhuu Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.
     Sitä rakkautta ei pysty käsittämään, mutta sitä rakkautta kristitty on velvollinen viemään eteenpäin ja levittämään ympärilleen. On kerrottava seimeen syntyneestä, ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajasta.
     Iso haaste.
     Ilmankos on niin helppo valita se helpompi tie.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

"Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne."

Tänään sain kunnian olla mukana itsenäisyyspäivän seppeleenlaskussa.
     Sotaveteraanin tyttärenä minua koskettivat kirkossa luetut sanat:
     Seppelpartion jäsenet. Viekää sankarihaudalle tämä viestimme: Me kunnioitamme teidän muistoanne ja tahdomme tehdä kaikkemme isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden sekä maailman rauhan puolesta. Uskomme, että Suomen yllä saavat aina liehua vapaan maan tunnusmerkkeinä siniristiliput. Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne.
     Täyttämään tehtävänne.
     Tehtävää pohdin seisoessani muistomerkin edessä.
     Mietin palvelutehtävää.
     Mietin, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet.
     Mietin, mitä oma isäni on tehnyt.
     Mietin, mitä itse olen valmis tekemään. Tähän kysymykseen en löytänyt vastausta.
     Ehkä vastaus löytyy tänään lauletusta virrestä: Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa (virsi 581:4).
     Ymmärtää se, että me kaikki olemme yhtä, voi johdattaa meidät palvelemaan toinen toisiamme. Se voi auttaa meitä tunnistamaan oman tehtävämme kristittynä ja lähettää meidät täyttämään sitä tehtävää, johon meidät on kutsuttu.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

"Motho ke motho ka batho"

Tänään, kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina, tuomiosunnuntaina, Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina vietin Jyväskylän rovastikunnan lähetyspyhää Muuramessa.
     Märkä lumisade unohtui, kun kuulin Suomen Lähetysseuran Maria Stirlingin terveisiä Botswanasta"Motho ke motho ka batho. - Ihminen on ihminen vain yhteydessä toiseen ihmiseen."
Yhteys. Voimien yhdistäminen. Kun maailmaa katsoo yksin, ongelmat näyttävät suuremmilta kuin ovatkaan. Miten usein me yltäkylläisyyteen turtuneet unohdamme yhteyden toiseen ihmiseen! Miten paljon me saavuttaisimmekaan, kun kulkisimme yhdessä ja muistaisimme afrikkalaisen sananlaskun tavoin, että jos haluamme saavuttaa paljon, meidän täytyy kulkea yhdessä!
     "If you want to go fast, go alone. If you want to go far, go together.”
     Kun ei omista paljon, pystyy tekemään paljon sillä, mitä omistaa. Oli silmiä avaavaa nähdä, että Botswanassa seurakunta todella on seurakuntalaisten oma: Ihmiset välittävät siitä, mitä seurakunnassa tapahtuu. Nuoret järjestävät itse itselleen itsensä näköistä tekemistä.
     Vähemmän on oikeasti enemmän.
     Yhdessä olemme enemmän.
     Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. 
     Tässä olisi meillä paljon oppimista. Meillä, jotka olemme tottuneet siihen, että joku tekee asioita puolestamme.
     Siksi juuri tänään tahdon pyytää päivän synnintunnustusrukouksen sanoin: "Auta minua olemaan elävä jäsen seurakunnassasi!"

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

"Minä kastan sinut..."

Joskus elämässä tulee vastaan hetkiä ja tilanteita, jolloin tuntee olevansa elämän perusasioiden äärellä. Tämä päivä oli minulle yksi niistä.
     Sain olla messussa siunaamassa nuorta naista, joka kasteessa liitettiin Kristuksen kirkkoon ja Toivakan seurakunnan jäseneksi.
     Muistin omien lasten kastetta. Muistin kummilapsen kastetta. Mietin myös omaa kastettani. Niitä pitää itsestäänselvyyksinä, ei niitä juuri ajattele.
     Ei samalla tavalla kuin tänä päivänä, kun kaste johdatti minut virteen 959:

     Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
     elämän ilo, valo ja lämpö,
     rohkeus, toivo, rohkeus, toivo –
     läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (Virsi 959:3)

     Lähteä elämään, työhön, ja jakaa
     toisien kanssa rukiinen leipä,
     eilisen huoli, huomisen toivo –
     kasvaa niin Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (Virsi 959:4)

Seurakunta, Kristuksen kirkko, tuli minulle elävämmäksi kuin ennen. Näin sen kastetun silmissä.

lauantai 28. lokakuuta 2017

"Ruvetaan kristityiksi"

"Ruvetaan kristityiksi", vastasi tutkijaopettaja Mikko Malkavaara Kirkon monikulttuurisen työn neuvottelupäivillä Keravalla kysymykseen seurakuntien työn kehittämisestä.
     Juuri niin.
     Tai siis miten niin ruvetaan? Enkö minä jo ole?
     Mutta näkyykö se?
     Siinäpä kysymys.
Jyväskylän rovastikunnan lähetystyön toimikunnan jäsenenä minulle järjestyi hieno tilaisuus päästä osallistumaan monikulttuurisuuspäiville. Tunsin itseni etuoikeutetuksi - en missään tapauksessa kuokkavieraaksi - kun luottamushenkilönä sain olla koulutuksessa, jossa lähes kaikki muut olivat seurakuntien ja hiippakuntien työntekijöitä. Toisaalta oli myös sääli, että luottamushenkilöt olivat kovin pieni vähemmistö. Olisiko tässä yksi mahdollisuus seurakuntien työn kehittämiseksi?
     Keskustelut ja työpajat avasivat silmiäni, ja maailmankuvani avartui taas rahtusen. Opin vieraudesta ja vieraanvaraisuudesta, osallisuudesta ja osattomuudesta, rajoista ja rajojen murtamisesta, kuuntelun ja keskustelun merkityksestä, identiteetistä, uskontodialogista, rohkeudesta, rakkaudesta.
     Mieleeni jäivät erään nuoren naisen sanat, kun hän kuvasi kristinuskoa taloksi, jossa eri tavoin ajattelevat kristityt asuvat eri huoneissa.
     Päivien aikana sain myös kirkastettua itselleni ajatuksen siitä, että monikulttuurisuus on enemmän kuin kielten ja kansallisuuksien moninaisuutta. Tämän muistaminen antaa mahdollisuuden kasvaa kohti avointa seurakuntaa.
     Ja silloin on ruvettu kristityiksi.


tiistai 10. lokakuuta 2017

"Eväät levälleen"

Osallistuin viime pyhänä 8.10. Lapuan hiippakunnan Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivään Alajärvellä, lapsuuden kotiseurakunnassani, ja valinnut ryhmätyöryhmäkseni sen, jonka otsikko kuului kutsussa Nähdäänkö viikon päästä - evästä arkeen. Ennen kuin ehdimme aloittaa, ryhmän vetäjä, diakoni Ulla Anttila korjasi pitkän otsikon muotoon Eväät levälleen. Hän sanoi sen sopivan paremmin tehtäväämme: helmien jakamiseen siitä, miten messu avautuu ulospäin. Siis eväät levälleen!
     Jos olen ihan rehellinen, kuulin otsikon kyllä ensiksi evät levälleen.
     Sekin olisi sopinut.
     Koska ryhmätöitä edeltäneestä messusta Gabrielin kirkosta lähdin ulos käsivarret ja kädet avoimina, levällään. Iloisena. Innostuneena.
     Kirkkoherra Ari Auranen oli saarnapuheessaan pohjustanut ryhmätöitä pohtimalla, mitä on vapaus. Onko vapaus sitä, että olemme vapaat jostakin vai sitä, että olemme vapaat johonkin?
     Vapauteen Kristus meidät vapautti (Gal. 5:1).
     Ymmärsin nyt nuo Paavalin sanat. Synnistä vapaana kristitty on vapaa tekemään hyvää. Levittämään sitä, mitä on lahjaksi saanut. Rakkautta. Diakonin ja evankelistan tavoin. Palvellen ja julistaen.
     Ulla-diakoni sanoi Eväät levälleen -ryhmän olevan niille, joilla on diakonin ja evankelistan sielu.
     Diakonin ja evankelistan sielu. Se oli osuva määritelmä. Se kuvasi juuri sitä innostusta, mitä itsekin koin, kun kävelin lapsuuskirkostani ulos. Minä olin aivan innoissani! Halusin rynnätä tekemään jotakin, mitä tahansa!
     Seurakuntana voimme yhdessä saada yhteisestä innostuksesta paljon aikaiseksi ilman, että kenenkään tarvitsee puurtaa yksinään itsensä näännyksiin. Pienistä pisaroista kasvaa virta, pienistä neliöistä tulee suuri peitto, pienet teot muuttavat maailmaa, yhteiseen pöytään levitetyt eväät ruokkivat monia. Ja kun messusta voi lähteä ulos rauhassa, iloiten, pieniin tekoihin johtavat pienet kohtaamiset tapahtuvat kuin luonnostaan, pakottamatta, vaivattomasti.
     Ari-kirkkoherra muistutti meille, että se, millä mielellä lähdemme kirkosta ulos, vaikuttaa siihen, miten tulemme uudestaan.
     Niin totta.
     Kun katselin, miten ristikulkueesta heitettiin ylävitosia yksittäisten seurakuntalaisten kanssa, ajattelin, että tähän kirkkoon moni tulee uudestaan. Tässä messussa moni tuli lämpimästi kohdatuksi. Rukouksessa, musiikissa, palvelussa. Jumalan viesti soi ja jäi soimaan.
     Minun sisälleni jäi soimaan kiitosvirsi 126. Se lapsuudesta tuttu, jonka ansiosta aloin rakastaa urkuja. Se, jossa keskiosan hiljaisen pyynnön jälkeen tajuntaan räjähtää oivallus:
     Sinä yksin olet pyhä,
     sinä yksin olet Herra,
     sinä yksin olet korkein,
     Jeesus Kristus,
     Pyhän Hengen kanssa
     Isän Jumalan kunniassa.
     Aamen.
---
Vasta pitkän ajan päästä, kotimatkalla, tajusin, miten hullua oli se, että minua hoiti nyt se sama seurakunta, josta olin 18-vuotiaana lähtenyt ovet paukkuen...
     Herrallamme on huumorintajua!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Täytä palvelijasi ilolla!

Otsikko on lainaus psalmirunoilijan sanoista (Ps. 86:4).
     Täytä palvelijasi ilolla!
     Menneellä viikolla lähetystyön johtokuntamme pohti tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa. Halusimme palata touhuamisen sijasta perusasioihin: opettamiseen, kohtaamiseen, elämiseen kristittyinä. Miten sen tekisimme? Miten opettaa ilman luennoinnin tuntua? Miten kohdata ilman järjestettyjä tilaisuuksia? Miten elää luontevasti kristittynä?
     Ratkaisun avaimiin pääsin käsiksi, kun vietin tyttäreni kanssa viikonvaihteen Helsingissä:
     Menomatkalla IC-junan leikkivaunussa näin, miten eri ikäiset lapset löysivät leikkiessään keskinäisen yhteyden. Leikkivaunun leikkijuna sai kuin vahingossa kuljettajan, matkustajat ja matkatavarat. Jokainen sai rakentaa leikkiä omalla jutullaan, ideoita ei tyrmätty, kukaan ei pomottanut. Konttausikäistäkään ei jätetty ulkopuolelle. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten nopeasti toisilleen tuntemattomat lapset voivatkaan löytää yhteisen ilon ja yhteyden toistensa kanssa. Ilman ennakkoluuloja tai ennakko-oletuksia.
     Riverdance Hartwall Arenalla oli voimaa, taitoa, huippuunsa hiottua tekniikkaa ja näyttävää estetiikkaa, mutta erityisesti iloa. Riverdance osoitti, että ilo on onnistumisen edellytys. Ilo kuvastui ryhmän kasvoilta ja liikkeistä. Esitys oli oodi ilolle!
     Herra, täytä palvelijasi ilolla! Oikea suunta ja oikeat sanat löytyvät, kun ennakkokäsitykset eivät niitä ole estämässä.

torstai 7. syyskuuta 2017

Mens sana in corpore sano

Toteutuuko yliopistomaailmassa sanonta: ”Mens sana in corpore sano” – Terve sielu terveessä ruumiissa? kysyi Jyväskylän yliopiston uusi rehtori Keijo Hämäläinen avajaispuheessaan eilen 6.9. Samaan hengenvetoon hän jatkoi, että johdon tehtävänä on huolehtia siitä, että yliopistolla on terve sielu terveessä ruumiissa.
     Mieleni palasi tuohon kysymykseen monta kertaa eilisen illan aikana, kun kirkkoneuvoston kokouksessa keskustelimme kirkon rakenteesta ja kirkon tulevaisuudesta.
     Onko kirkon sielu terve?
     Tuntui jotensakin kummalliselta, suorastaan kerettiläiseltä, esittää tuo kysymys, vaikkakin vain oman pään sisällä. Eihän tuollaista voi kysyä.
     Mutta silti kysymys ei jättänyt minua rauhaan.
     Yliopistoissa on innostuneita, uteliaita, intohimoisia tutkijoita, jotka vievät tiedettä eteenpäin tukeutuen aiemmin tutkittuun ja kyseenalaistaen sen. Missä ovat ne innostuneet, uteliaat ja intohimoiset ihmiset, jotka vievät kirkon ilosanomaa eteenpäin tässä maailmassa? Onko rakenne tukehduttanut heidät? Vienyt voimat? Ovatko he jääneet loukkuun?
     Niin, ehkä tuo ei ollutkaan loppujen lopuksi niin tyhmä kysymys.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Holvikaarten alla

Turun tuomiokirkon holvikaarten alla lauloimme tänään päivän virtenä virren 460. Sen säkeistä mieleeni tarttuivat:

     Ja toivoon meitä rohkaise,
     yhdessä että kasvamme
     rauhassa, rakkaudessa.

Virsi johdatteli saarnaan, jossa kysyttiin: Miksi me puhumme minusta ja muista? Miksi emme puhu meistä?

     Minä ja muut.
     Me.
     Tarkoittavatko ne samaa vai eivät?
     Jos tarkoittaisivat, me emme tarvitsisi sateenkaarimessuja tai Pride-tapahtumia. Jos tarkoittaisivat, me emme tarvitsisi kynttilä- ja kukkameriä muistuttamaan meitä siitä, että meillä on vielä paljon tehtävää tässä maailmassa. Koska me tarvitsemme kaikkia näitä, me emme osaa vielä puhua meistä, vaan me teemme eron minun ja muiden välille.
     Kirkolla on tehtävä: Opettaa meitä puhumaan meistä. Opettaa meitä kohtaamaan ihminen ihmisenä ja kohtelemaan ihmisiä ihmisinä. Opettamaan meitä olemaan lyömättä leimoja.
     Virren 949 sanoin:

     Kirkko olkoon niin kuin puu,
     se saakoon kasvaa, missä tahdot.
     Näyttäköön se meille suuntaa
     kohti taivasta, oi Herra.
     Hedelmän ja varjon suokoon,
     sekä lämpöä ja voimaa.
     Kirkko nimeäsi kantaa,
     elämää puu meille tuokoon.

Meitä muistutettiin tänään, että hyvät teot tuottavat hyviä tekoja. Sitä kirkon tehtävää meidät kaikki on kutsuttu toteuttamaan.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Käytä lahjojasi

Seurakuntamme strategiassa 2014-2017 yksi keino kohti visiotamme on ottaa kaikki seurakuntalaisten lahjat käyttöön.
     Ensi kuulemalta ja strategiatyöskentelyn turruttamana tuo kuulosti omaan korvaani siltä, että tarkoitus on imeä ja repiä kaikista kaikki mahdollinen irti. Muistan heittäneeni ilmauksesta herjaakin. Huonoa herjaa.
     Tänään tuo herja kolahti omaan nilkkaani, kun jumalanpalveluksen saarnapuheessa muistutettiin: Käytä lahjoja, jotka olet saanut, iloksi ja hyödyksi toisille. Ja kysyttiin: Näenkö omat lahjani? Autanko muita käyttämään omia lahjojaan?
     Käytänkö? Näenkö? Autanko? Vertaamatta itseäni muihin?
     Vastaus taitaa olla ei.
     Ja kuitenkin tilaisuuksia kyllä-vastauksiin olisi joka päivä.
     Lähetystyössä on tilaa kaikkien ihmisten kaikille lahjoille: Kristuksesta voi kertoa kirjoittamalla, puhumalla, soittamalla, laulamalla, tekemällä - rakastamalla. Lähetti voi auttaa toista ihmistä näkemään omat lahjansa osoituksena Jumalan suuresta rakkaudesta ihmistä kohtaan. Lähetti voi rohkaista toista ihmistä jatkamaan ikuista viestiä juuri sillä tavalla kuin se hänelle luontaista on.
     Olin valmistanut tämän päivän jumalanpalvelukseen esirukouksen. Saarnan aikana kirjoitin sanoja uuteen muotoon: Anna meidän jokaisen käyttää sinulta saamiamme lahjoja ja löytää oma paikkamme ja tehtävämme seurakunnassasi.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Per aspera ad astra

Per aspera ad astra lukee 16-vuotiaan poikani housunlahkeessa hänen yksivuotiskuvassaan.
     Per aspera ad astra - vaikeuksien kautta tähtiin.
     Tuota lausetta mietin tänään kirkonpenkissä, kun poikaa saattelin rippikoululeirille. Mieleni tulvi muistikuvista hänen ensimmäisen vuotensa ajalta ja sitä seuranneiden vuosien ajalta tähän päivään asti.
     Päällimmäinen muistikuva on hymy. Ensin luottavainen, hampaaton vauvahymy. Sitten hiljainen, vieno hymy ja tyytyväinen nauru. Viimeisimpänä se silmiä valaiseva, rauhoittava hymy, joka painotti hänen lujia sanojaan: Äiti, en minä ole enää mikään lapsi!
     Niin, ei hän ole.
     Myöhemmin iltapäivällä Nisulan rantahartaudessa puhuttiin Herran siunauksesta. Ajatukseni matkasivat toiselle rannalle, viereisen kuvan rannalle, rippikoululeirille, ja siinä hetkessä, auringon häikäisevien säteiden osuessa järvenpintaan, minä ymmärsin, että juuri tämän poikani syntymä oli yksi elämäni suurimmista siunauksista. Se oli yksi viitta johdattamassa minua sille tielle, jolla nyt olen.
     Herra sinun tiesi siunatkoon!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Irrallaan

Meitä irrallisia, etäällä kirkosta olevia on Jäsen 360° -analyysin mukaan Suomessa noin 1,5 miljoonaa. Kirkon opille uskollisia on saman analyysin mukaan noin miljoona. Näiden kahden ryhmän lisäksi - tai ehkä niiden välissä - on olemassa kaksi muutakin ryhmää: maltilliset ja liberaalit (avomieliset).
     Minä olen irrallinen. Olen aina ollut.
     Mutta olenko minä etäällä kirkosta?
     Olen ja en.
     Olen mielelläni mukana toteuttamassa erilaisia projekteja. Tekemässä asioita, jotka ovat liikkeessä, virtaavat. Paikalleen pysähtymisestä ja leipääntymisestä haluan irti. Pysähtyneestä kirkosta etäännyn. Virtaavan kirkon liikkeessä haluan pysyä mukana.
     Pysähtynyt kirkko ei voi tehdä lähetystyötä. Sanoma ei tavoita, jos sitä joutuu huutamaan paikaltaan yhä kauemmaksi. Jossakin vaiheessa kuuluvuus katoaa. Jotta voisi tavoittaa uusia ihmisiä, täytyy lähteä liikkeelle ja pysyä liikkeessä.
     Lähetystyö saa voimaa yhdessä toteutetuista projekteista. Pienistä tai isoista projekteista. Koko ei ole määräävä tekijä, mutta ryhmätyö on. Yhdessä pääsee pitemmälle ja yhdessä tehden saavuttaa enemmän. Lähetyksen kirppispöytä kesämarkkinoilla tai konsertin väliaikakahvitus - ei niitä voi toteuttaa yksin, ryhmätyötä tarvitaan.
     Projektit ja ryhmätyöt ovat minun juttuni.
     Erilaiset yhdessä toteutettavat projektit voisivat olla monen muunkin irrallisen juttu.
     Olen vakuuttunut siitä, että kirkko tarvitsee meitä irrallisia, kirkosta etäällä olevia levottomia sieluja. Pysyäkseen elävänä. Kehittyäkseen. Yksi projekti kerrallaan.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Vieraanvaraisuus - mitä se on?

Otsikko kirvoitti monia vaikuttavia puheenvuoroja perinteisessä Huikon lähetysjuhlassa tänään.

          Kukaan ei jää yksin.
          Kaikki saa tulla mukaan.
          Ollaan ystävällisiä kaikille.
          Kaikkia autetaan.
          Ketään ei jätetä.

Nämä ovat poimintoja lähetysjuhlassa mukana olleiden koululaisten kirjoituksista. Kirjoitukset saivat minut miettimään, miten meidän pitäisi muistaa niin paljon enemmän kuunnella lapsia ympärillämme, kutsua heitä mukaan ja antaa heidän tulla mukaan.
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta." (Matt. 19:14, Mark. 10:14, Luuk. 18:16)
Huikon lähetysjuhlaan moni oli halunnut tulla ja moni saanut tulla. Kaikki mahtuivat kylätaloon sisälle. Iltapäivä oli täynnä lämpöä ja rakkautta, musiikkia, lasten esityksiä, lähetyskentillä käyneiden puheenvuoroja, todistuksia Kristuksen rakkauden voimasta. Juhla syntyi siinä hetkessä. Juhlaan osallistuneiden tekemänä.

          Sinä katat minulle pöydän
          vihollisteni silmien eteen.
          Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
          ja minun maljani on ylitsevuotavainen. (Ps. 23:5)

Lähetysjuhlilla ja lähetysilloilla on paikkansa tänäkin päivänä. Sen tajusin viimeistään siinä vaiheessa, kun emännät kantoivat pöytään lisää kuppeja, jotta kaikki saivat kahvia ja mehua juodakseen.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Omalla kielellä

Hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?" (Ap.t. 2:6-8)
     Omaa kieltään.
     Minulle tulee tästä epistolatekstistä mieleen kaksi asiaa.
     Ensinnäkin: Kun Raamattua saa lukea omalla kielellään ja oman aikansa kielellä, sanoma tulee ymmärretyksi paremmin kuin vieraalla kielellä luettuna. Siitä huolimatta, että vierasta kieltä osaisi erinomaisesti. Viesti menee perille, kun sen kuulee tutuilla sanoilla ja tutusta kulttuurista nousevilla käsitteillä.
     Toiseksi tuo teksti puhuu minulle siitä, että vain Pyhän Hengen avulla voimme välittää Jumalan sanaa. Ilman Henkeä sana ei elä eikä viesti saavuta vastaanottajaa.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Sumaa purkamassa

Joskus sitä vain käy niin, että kaikki projektit pitäisi päättää yhtä aikaa ja kaikki lupaukset pitäisi lunastaa yhtä aikaa.
     Siitä syntyy kiire.
     Ja kun asiat kasautuvat, syntyy suma.
     Entisajan tukkilaiset olivat taitavia suman purkajia. He osasivat tehdä sen hallitusti niin, ettei kenellekään käynyt hullusti. He näkivät harjaantuneella silmällään juuri sen tukin, jota ensimmäiseksi pitäisi liikauttaa, jotta lautta lähtisi jatkamaan matkaansa määränpäähän.
     Nimikkolähettimme Eila Sansasta oli eilen messussa ja messun jälkeen kirkkokahveilla kanssamme. Hän kertoi, miten hänen työnsä on yksinkertaistettuna sitä, että hän tekee itsensä tarpeettomaksi. Hän auttaa paikallisia ihmisiä alkuun.
    Eilisessä evankeliumitekstissä sanottiin: Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” (Joh. 7:37-38)
     Lähetystyöntekijä tahtoo auttaa ihmisiä siinä, missä he eniten apua tarvitsevat. Ja sitten kun suma on purkautunut, apua saanut pystyy jatkamaan eteenpäin. Hän on itse saanut keinot auttaa muita.


     

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kehityskeskusteluita

Viime viikkoina olen käynyt työntekijöiden, tiimiläisteni, kanssa kehityskeskusteluita. Uutena esimiehenä olen opetellut tuntemaan tiimiläisiäni, heidän ajatuksiaan ja heidän tapaansa tehdä töitä. Olemme yhdessä pystyneet löytämään heidän työlleen tavoitteita tulevaksi vuodeksi.
     Matkani on hyvin alussa. Olen ollut esimies vasta tämän vuoden alusta.
     Matka näyttää kuitenkin mielenkiintoiselta.
     Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että aion kehittyä uudessa tehtävässäni. Ajattelen myös, että tehtäväni lähetystyön johtokunnan puheenjohtajana tukee palkkatyötäni - ja päinvastoin. Kummassa tehtävässäni pääsenkään kouluttautumaan tulee se olemaan hyödyksi myös toisen tehtävän hoitamisessa.
     Kehityskeskusteluiden avulla osallistetaan ja sitoutetaan työntekijöitä toteuttamaan työpaikan strategiaa kukin omalla paikallaan, omassa tehtävässään.
     Samaa keskustelua käyn lähetystyön johtokunnan puheenjohtajana.
     Siksi tämän päivän messussa päivän virtenä laulettu virsi 409 ja erityisesti sen kolmas säkeistö tuottivat ahaa-elämyksen:
     Kun kristityn on nimi mulla,
     tee siksi minut todella,
     suo sanan tekijäksi tulla,
     myös nuhteitasi totella,
     seurassa ystäviesi
     sinulle elää, Herrani.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

"Anna tilaa myös rosolle"

Tuo kehotus pisti silmääni radiohartauskurssilla torstaina ja toi samalla mieleeni graduni ohjaajan sanat: Jokaiseen graduun jää aina vähintään yksi virhe.
     Niin jää.
     Niin pitääkin jäädä.
     Koska liian hyvä on liian hyvää ollakseen totta.
     Koska liiaksi siloiteltu on niin sileää, ettei siitä saa kiinni.
     Koska valmiiksi ajateltu tappaa luovuuden.
     Koska elämä kehittyy mutaatioiden kautta.
     Koska lehtensä pudottanut kasvi voi herätä uuteen kasvuun.
     Koska tarvitaan särö, jotta valo pääsisi sisälle.
     "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2. Kor. 12:9)
     Radiohartauskurssilla löysin itsestäni ihmisen, joka haluaa pyrkiä siihen, että puhuu Jumalasta hyvin rosojen kautta, riitasointujen kautta. Siinäpä tavoitetta kerrakseen! Riitasointuja ja säröjä ja virheitä on helppo rakentaa, mutta miten päästä siihen, että niistä kasvaisi ja versoisi jotakin uutta ja kaunista - se onkin vaikeampi juttu.
     Luvassa on siis yrityksiä ja erehdyksiä!
     Niistä erehdyksistä toivottavasti myös otan opikseni.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pääsiäisvaelluksella


Taas kävin Uuraisilla vaeltamassa.
     Tästähän on tulossa perinne: Ensin jouluvaellus joulukuussa 2015 ja nyt hiljaisella viikolla 2017 pääsiäisvaellus Ylös Jerusalemiin.
     Uuraisten seurakunta osaa tämän jutun: Kumpikin vaellus syntyi pienistä, lämmöllä huolellisesti toteutetuista kohtauksista. Kumpikin vaellus otti vaeltajan mukaansa yhdessä laulettujen virsien välityksellä.
     Vaeltaja ei ollut sivustaseuraaja.
     Tästä pidin erityisen paljon, sillä se antoi minulle eväitä miettiä uudesta näkökulmasta oman seurakuntamme tämänvuotista pääsiäisproduktiota. Tajusin, että vähintäänkin alitajuisesti olemme palmusunnuntaista pääsiäisaamuun kestävää matkaa dramatisoineet ihan samalla periaatteella: seurakunnan kuuluu olla mukana matkalla, ei seurata matkan etenemistä yleisönä. 
     Ylös Jerusalemiin -vaelluksen lopuksi meitä muistutettiin kirkon lähetystehtävästä, kun meidät lähetettiin matkaan viemään viestiä eteenpäin.
     Vaellus oli lähetystyötä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Keittoa, kahvia ja keskustelua

Täydellinen lomapäivä!
     Toivakan kunta on antanut kuntalaisten käyttöön Toivakkatalon aulan, jossa voi vaikkapa aina perjantaiaamupäivisin kokoontua yhteisen kävelylenkin jälkeen Kaiken kansan kahvilaan: kunta tarjoaa kahvit, eri järjestöt ja yhteisöt voivat tulla paikalle omine tuotteineen.
     Tänä perjantaina seurakuntamme lähetystyö oli paikalla juuressosekeiton ja voileipien kanssa.
     Aurinkoinen kevätpäivä oli houkutellut kävelijöitä lenkille, ja raikas ulkoilma puolestaan houkutteli ihmisiä pehmeän juuressosekeiton äärelle.


Oli ilo jutella ihmisten kanssa!
     Tavallaan tilanne oli minulle hyvin tuttu, kun olen oman työni puolesta kiertänyt Studia-messuja ja muita vastaavia rekrytointitapahtumia. Tärkein tehtävä niissä on olla läsnä ja keskustella. Tärkein tehtävä seurakunnalle tänään oli olla läsnä ja keskustella. Kohdata ihmisiä.
     Tunnustan, että vaikka Toivakassa asunkin, en nimeltä tuntenut puoliakaan kävijöistä - mutta sehän ei minua haitannut! Jutteleminen ja ajatusten vaihtaminen on aina mukavaa, tunsi toisen tai ei. Ja ajatuksia vaihtamalla puolestaan oppii tuntemaan sekä toista että itseään. Ei nimellä ole merkitystä. Taikka sukupuolella. Taikka asemalla.
     Vain ajatuksilla on merkitystä.
     Entä teimmekö lähetystyötä?
     Kyllä, koska olimme läsnä kristittyinä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Supertähti

Kun 1980-luvun loppupuoliskolla vahingossa löysin tuplalevynä Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen teoksen Jesus Christ Superstar (JCS), olin kerrasta myyty. Mutkien kautta tiesin tuosta rock-oopperasta tasan yhden kappaleen: Superstar, mutta juuri tuo oli se impulssi, joka minut sai levyn ostamaan.
     Enkä ole hankintaani kertaakaan katunut.
     On erittäin mahdollista, että ilman tuota levyä en tänä päivänä edes olisi Toivakan seurakunnan lähetystyön johtokunnan puheenjohtaja.
     Rock-oopperassa Jeesus ja Juudas ja heidän välillään oleva jännite kuvataan niin väkevästi ja inhimillisesti, että kuulija ja katsoja tempautuu mukaan, tuntee heidän tunteensa, ajattelee heidän ajatuksiaan, kärsii heidän kipunsa. Teos pakottaa kohtaamaan yhtä aikaa itsessä olevan hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamisen vaikeuden. Henkilöissä riittää samaistumisen kohteita Magdalan Mariasta Pilatukseen, Pietarista Kaifakseen.
     Olen kokenut rock-oopperan aikaisemmin sekä englannin- että ruotsinkielisenä ja tänään pääsin näkemään ja kuulemaan suomenkielisen sovituksen Lapinlahden kirkossa. Ennen tätä Lapinlahden seurakunnan produktiota en edes tiennyt, että JCS on suomennettu!
     Suomennos toimi.
     Ohjaus toimi.
     Ja olen varma, että paitsi meihin kuulijoihin ja katsojiin, teksti jätti jälkensä myös tekijöihin: Kukaan meistä ei ole enää tämän jälkeen entisensä. Meitä jokaista on kosketettu.
     Jeesus Kristus Supertähti on koskettanut meitä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pieniä kohtaamisia

Päivän epistolatekstissä Paavali kirjoittaa: Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. (1. Kor. 3:10)
     Lähetystyö on tiimityötä: Joku aloittaa, toinen jatkaa, kolmas vie edelleen eteenpäin. Riemuviestiä eteenpäin vievä ketju voi alkaa hyvinkin pienestä kohtaamisesta. Siksi yksikään kohtaaminen ihmisten välillä ei ole koskaan merkityksetön.
     Ehkä jokin tänään käymistäni keskusteluista osoittautuu tärkeäksi lenkiksi omassa tai toisen ihmisen elämässä. Ehkä sellainen tulee olemaan eilinen kohtaamiseni rippikoulunuorten kanssa.
     Aika voi näyttää.
     Lewis Wallacen romaanissa Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta kuvataan kauniisti eräs kohtaaminen:
     Käsi, joka lempeästi kosketti päätä, herätti onnettoman vangin, ja ylös katsahtaessaan hän näki kasvot, joita hän ei ollut unohtava, melkein samanikäisen pojan kuin hän oli itsekin, ja vaaleanruskean tukan varjostamia kasvoja kirkasti kaksi tummansinistä silmää, jotka olivat suloiset ja puoleensavetävät, täynnä rakkautta ja pyhää vakavuutta.
     Aina pieni kohtaaminen ei sisällä sanoja.
     Ollakseen vaikuttava kohtaamisen ei tarvitse sisältää sanoja.

torstai 9. helmikuuta 2017

"Hyvä seurakuntaelämä on lähetystyötä"

Vaikka saan väristyksiä verbistä "voimaantua" ja kaikista sen johdannaisista, täytyy rehellisesti todeta, että minulle on voimaannuttavaa olla lähetystyön johtokunnan kokouksissa. Saan niistä joka kerta niin paljon. Rankankin työpäivän jälkeen. Ja erityisesti niiden rankkojen työpäivien jälkeen.
     Niin tänäänkin.
     Ilo.
     Se on ensimmäinen sana, joka minulle tulee kokouksistamme ja johtokunnastamme mieleen. Sellainen lämmin, yhteenkuuluvuuden mukanaan tuoma ilo, joka säteilee ympäristöönsä lisää iloa. Sellainen ilo, joka kertoo viestiä siitä, että Jumala on leikkivä Jumala. Sellainen ilo, joka antaa luvan kiusoitella toista niin kuin rakasta sisarusta kiusoitellaan. Sellainen ilo, joka kuvaa täsmälleen sitä, mitä tarkoittaa "itkeä ilosta".
     Hyvä seurakuntaelämä on lähetystyötä. Tämän poimin keskustelun keskeltä ja tätä aloin pohtia. Mitä lause minulle tarkoittaa?
     Sitäkö, että mitä tahansa teenkin, teen sen ensisijaisesti kristittynä?
     Sitäkö, että lähetystyö ei ole suorittamista, vaan elämistä?
     Sitäkö, että lähetystyö on elämäniloa?
     Kaikkea tuota.
     Kun elämme ja hengitämme seurakuntana niin, että ilmennämme koko olemuksellamme Jumalan hyväksyvää rakkautta, viemme tehokkaimmin riemuviestiä eteenpäin niin, että se todellakin soi!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Joko kaikki on sanottu?

Kirjoittelin perjantaina tämän vuoden ensimmäistä hartauskirjoitustani. Lähetinkin sen lehteen saman tien. Todella hyvissä ajoin, täytyy sanoa - useimmiten työni jäävät siihen viimeiseen hetkeen. Vähän kyllä harmitti, koska heti kun olin tekstini lähettänyt, silmiini sattui lehdistä ja blogeista samantyyppistä pohdiskelua kuin mitä itse olin vain hetkeä aikaisemmin mielessäni pyöritellyt...
     Onko kaikki jo siis sanottu? Osaanko vain toistaa jotakin jo aikaisemmin oivallettua?
     Opiskeluajoiltani muistan jollakin luennolla opettajan sanoneen jotenkin siihen tapaan, että uutta syntyy, kun itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan. Ei ihan helppo tehtävä. Miten itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan?
     Katsomalla kaikkea vielä ainakin yhdestä uudesta suunnasta?
     Joskus hetkikin Jeesuksen seurassa riittää, kuulin tänä päivänä saarnassa. Voisiko se hetki olla juuri sitä, mitä tarvitaan uuden näkökulman löytämiseksi?
     Ehkäpä. Ajattelen, että lähetystyö on pieniä hetkiä Jeesuksen seurassa. Kohtaamisia yhden ihmisen kanssa hetken kerrallaan. Kohtaamisia, jotka voivat saada aikaan suurenkin muutoksen, kun jokin siihen saakka itsestään selvänä pidetty onkin kyseenalaistettu.
     Jos näin on, jos jokainen hetki Jeesuksen seurassa on joka kerta erilainen ja uusi, jos lähetystyö pysyy siten elävänä ja jatkuvassa liikkeessä, silloin kaikkea ei ole koskaan sanottu.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Huomenna se alkaa

Huomenna se alkaa.
     Radiohartauskurssi.
     En olisi vuosi sitten taikka vielä puoli vuotta sittenkään uskonut, että tällaiseenkin ryhdyn. Tuskin osaan sitä vieläkään oikein uskoa. Sähköpostista piti tarkistaa, että viesti oli oikeasti tullut minulle. Oli se.
     On siis alettava pakata laukkua.
     Mitä pakkaisin kurssille mukaan?
     Vaatteita, joissa on mukava olla.
     Avoimen mielen.
     Vastaanottavaisen asenteen.
     Koska se ensimmäisen radiohartauteni käsikirjoitus, jonka kouluttajille joulukuun alussa lähetin, oli nimenomaan se. Käsikirjoitus. Odotan, että kurssin aikana saan ajatuksia ja työkaluja, joiden avulla voin muokata käsikirjoituksen äänitettävään muotoon.
     Ennakkotehtävänä kurssia varten piti myös kuunnella aamu- ja iltahartauksia ja kirjoittaa muistiin niiden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Yksittäiset hartaudet herättivät tunteita laidasta laitaan, koska tunteet nousivat hartauksien asiasisällöistä. Kokonaisuutena niistä nousi kolme tunnetta: Yksi tunne oli tuttuus, sillä radiohartaudet kuuluivat lapsuuteni äänimaailmaan. Toinen tunne oli hartauksien kuunnelmallisuudesta johtuva ihailu. Kolmas tunne oli innostus.
     Minä olen innostunut tästä saamastani mahdollisuudesta kehittyä lähettinä.