maanantai 26. lokakuuta 2015

Yhteisöllisyys syntyy

Jumalanpalveluselämän yhteisöllisyydestä on puhuttu paljon. Sitä on haettu. Sitä on yritetty löytää. Sitä on yritetty tavoittaa. Sitä on yritetty rakentaa.
     Huippuyksikköä ei perusteta, vaan se syntyy, totesi nyt jo edesmennyt akateemikko Olli V. Lounasmaa noin 20 vuotta sitten. Samoin on yhteisöllisyyden kanssa: yhteisöllisyyttä ei voi rakentaa, se syntyy.
     Tämä tuli todistetuksi eilen, uskonpuhdistuksen muistopäivän iltamessussa, seurakuntamme rippikoulun aloitusmessussa.
     Kun nuorten bändi CHB esitti messun päätteeksi Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen tuttua laulua Olet valveilla ja kun bändiä vahvistanut saksofoni yhtyi kertosäkeeseen
     Herra, öin ja päivin kiitän sinua
     sillä tiedän, että olet valveilla,
sain kiinni jostakin, jonka pystyin tunnistamaan yhteisöllisyydeksi. Yhteisöllisyys syntyi hetkestä. Minut oli tavoitettu. Viesti oli mennyt perille.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Haaste

Ylitä raja! Cross the border! 
     Tuo kehotus on tänään alkavan Vastuuviikon teema.
     Rajoja on monenlaisia: valtioiden rajoja, raja-aitoja naapureiden välillä, oman päämme sisällä olevia rajoja. Valtioiden rajojen ylittäminen on tänä päivänä todella helppoa verrattuna siihen, miten vaikeaa on oman rajoittuneisuutemme kohtaaminen ja mielessämme olevien raja-aitojen ylittäminen. Omien rajojen ylittäminen on kuitenkin mahdollista, ei se mikään Mission Impossible ole. Rohkeutta se kyllä vaatii, mutta kun askel on otettu, voimme huomata, että pystymme katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja olemme vapaita ennakkoluuloista.
     Suomen Ekumeenisen Neuvoston järjestämä ja koordinoima Vastuuviikko on laittanut meidät jo yli 35 vuoden ajan pohtimaan ja arvioimaan omaa elämäntapaamme suhteessa maailman tilaan. Ja vaikuttamaan, jotta maailmassamme oikeudenmukaisuus voisi toteutua. Siispä haastankin nyt tämän viikon aikana itseni ja samalla kaikki muutkin astumaan jonkin oman rajamme yli ja katsomaan maailmaa uusin silmin.

     Vastuuviikon lähettiläänä seurakunnassamme vieraili liberialainen Haja Sesay poikansa Ibrahimin kanssa kertomassa omista kokemuksistaan pakolaisena ja uskostaan. Hajan tarina kosketti. Minua kosketti myös äidin ja pojan silmistä loistava valo ja heistä huokuva rauha. Heissä kävivät toteen Paavalin sanat: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal. 2:20)
      Haja ja Ibrahim auttoivat meitä ottamaan rajan ylityksen ensimmäisen askeleen ja näkemään pakolaisen pakolaisen silmin. Siitä olen heille kiitollinen.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kotona poissa kotoa

Lähdin liikkeelle puoli yhdeksältä aamulla. Vielä autoon istuessani en varmasti tiennyt, mihin suuntaan lähtisin. Minulla oli puoli kilometriä aikaa tehdä valinta; niin kaukana oli ensimmäinen risteys.
     Käännyin oikealle.
     Päädyin Konneveden kautta Kuokkalan kirkkoon. Ehkäpä juuri sinne - viimeistä penkkiä myöten täynnä olevaan kirkkoon - lapsia, nuoria, nuoria aikuisia, keski-ikäisiä, ikäihmisiä, naisia ja miehiä täynnä olevaan kirkkoon - minun pitikin tänään päätyä kuulemaan uskosta ja epäuskosta, toistensa sisaruksista. Kuulin, miten toista ei ole olemassa ilman toista. Kuulin, miten toinen näkyy tyhmyytenä ja julmuutena, toinen terveenä järkenä ja lämpimänä sydämenä. Mooseksen aikana. Jeesuksen aikana. Tänä päivänä.
     Törmäsin kirkossa yhteen tuttuunikin. Ihmiseen, jota en ollut edes ajatellut kirkossa kävijäksi. Niin, kuinka sopivasti tuo ajatukseni sattuikaan päivän aiheeseen! Epäusko ja usko. Touché!
     Kotimatkalla radiossa soi Ismo Alangon uusi levy:
     Kun kaikki on kaupan,
     suru, tuska ja kärsimys,
     minä kaivan haudan,
     jossa lepää epäilys.
     Epäilykseni, epäuskoni, joudun hautaamaan joka päivä uudestaan. Joudun miettimään, onko rakkauteni vihaa, ihailuni kateutta, myötätuntoni sääliä, jalomielisyyteni häpeää - kuten Ismo Alanko väittää tuossa kappaleessaan Haudankaivaja. Joudun kysymään, onko uskoni epäuskoa, muka-uskoa.
     Niin kauan kuin tätä joudun kysymään lähden liikkeelle pyhäaamuisin. Käännynpä siitä ensimmäisestä risteyksestä sitten vasemmalle tai oikealle tulen päätymään kirkkoon, kotiin poissa kotoa.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Toivakan seurakunnan lähetystyö kiittää

Taas saimme sen lehdestä ja verkkosivuilta lukea: Lähetyksen kirkkokahvien tuotto oli... Lähetystyö kiittää lämpimästi! Miksi seurakunnan lähetystyön yhteydessä puhutaan niin paljon rahasta?
     Seurakunta ei voi päättää sitä, tekeekö vai eikö tee lähetystyötä. Lähetystyö on seurakunnalle annettu tehtävä, käsky: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19-20) 
     Kun seurakunta tekee lähetystyötä, se voi tehdä sopimuksen jonkin lähetysjärjestön kanssa. Puhutaan nimikkoläheteistä ja nimikkokohteista. Voidaan sanoa, että nimikkolähetti on toisessa maassa oleva seurakunnan työntekijä ja nimikkokohde on jokin tärkeä asia, jonka puolesta seurakunta haluaa tehdä työtä rajojensa ulkopuolella. Toivakan seurakunta on solminut sopimukset Suomen Lähetysseuran (SLS), Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa. Lähetysseuran kautta seurakunta tukee Forward Looking -vammaistyötä Nepalissa, Sansan kautta Eila Murphyn tekemää medialähetystyötä ja Kylväjän kautta Samuel Laukkasen työtä Venäjällä Itä-Siperiassa Jakutian (Sahan) tasavallassa. Sopimuksissa on määritelty ne taloudelliset tavoitteet, jotka seurakunnan on saavutettava.
    
Lähetystyötä voi tehdä monin eri tavoin!
Budjettivaroin seurakunta ei pysty sopimusten tavoitteita saavuttamaan, vaan ensiarvoisen tärkeää on seurakuntalaisten tuki. Siksi seurakunnan lähetystyö ideoi ja toteuttaa erilaisia varainkeruutapahtumia. Meistä jokainen voi muistaa, että kun nautimme lähetyslounaan tai lähetyksen kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen tai ostamme vappuna torilta lähetystyön simaa ja munkkeja tai vaikkapa lähetysarpoja myyjäisissä, me noudatamme lähetyskäskyä ja teemme lähetystyötä.
     Lähetystyö on aina ollut tärkeä ja luonteva osa toivakkalaista elämää. Se on tärkeää toivakkalaisille tänäkin päivänä. Toivakkalaiset ovat lähetysihmisiä. Miksi näin voi sanoa? Siksi, että jo nyt, lokakuun alussa, Toivakan seurakunta on lähes täyttänyt ja osittain jopa ylittänyt sopimusvelvoitteensa. Voi sanoa, että Herra varusti lähetit työhönsä.
     Seurakunnan lähetystyö kiittää jokaista tukijaa lämpimästi ja toivottaa kaikki tervetulleiksi syksyn lähetyslounaalle valvomisen sunnuntaina 15.11. Mukana on tuolloin myös nimikkolähetti Eila Murphy.