Hartauskirjoitukset 2017



Mitä kannan mukanani? (PaikallisUutiset 44/2017, 2.11.2017)

Joka kerta kun ensimmäisen vuoden opiskelijana kävin viikonloppuisin kotona, matkakassini painoi kuin olisi sisältänyt kiviä. Kahta kotipäivää varten yritin varautua kaikkeen mahdolliseen. Minun oli vaikea luottaa siihen, että pärjäisin ilman että koko omaisuuteni kulkisi mukanani. Tavara loi turvallisuuden tunteen.
          Viime pyhän evankeliumitekstissä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. (Luuk. 10:4)
          Lähettikö Jeesus siis seuraajansa maailmaan tyhjin käsin, ilman matkatavaroita?
          Ei. Olivathan opetuslapset saaneet ensin kulkea Jeesuksen kanssa, hänen seurassaan ja hänen rinnallaan. Oppimassa ja valmistautumassa. Eikä Jeesus hylännyt heitä myöhemminkään, vaan lähetti heille tueksi ja avuksi Pyhän Hengen. 
          Lupauksensa mukaisesti Jeesus on kanssamme elämämme jokaisena päivänä. Siksi minunkaan ei tarvitse kantaa mukanani itse rakentamaani suojavarustusta, tavaramuuria, vaan voin rohkeasti elää kristittynä ja avoimesti, kädet vapaina, kohdata maailman ja sen monet erilaiset ihmiset. Kun väsyn ja tunnen oloni tyhjäksi ja epävarmaksi, saan aina tulla jumalanpalvelukseen hakemaan uutta voimaa, intoa ja rohkeutta rukouksesta, sanasta ja ehtoollisesta.

Rakkauden aarre (PaikallisUutiset 24/2017, 15.6.2017)

Lasten taskuista, koulurepuista, laatikoista ja sängyn viereltä löytyy aarteita: kiviä, käpyjä, oksia, näkinkenkiä, hienoa hiekkaa, keräilykortteja, nalleja – pieniä ja isoja esineitä, joita aikuinen ei aina aarteiksi edes tajua. Kun ei enää muista itse olleensa joskus pieni, jota suretti suunnattomasti, kun hiekkakasalta löytynyt vaaleanpunertava kivi oli pyykkipäivän jälkeen joutunut hukkaan.
          Mikä noista taskuihin kerätyistä aarteista tekee aarteen? Miksi yksivuotissyntymäpäivälahjaksi saamani nalle on edelleen aarteeni? Miksi lasteni kivi- ja keppikokoelmat ovat heidän aarteitaan? Mikään niistä ei kiillä tai kimalla, eivät ne näytä arvokkailta. Päinvastoin. Kulunut ja saumoista rispaantunut nalle, rosoinen ja teräväsärmäinen kivi, muhkurainen oksa, suurpiirteisesti katkaistu keppi – kaikki ne näyttävät siltä kuin vain odottaisivat pois heittämistä. Kivet, kepit ja nalle ovat kuitenkin aarteita, koska ne ovat täynnä muistoja: muistoja leikeistä kavereiden kanssa, muistoja mielikuvitusretkiltä, muistoja ystävistä, muistoja lapsuudesta. Ihminen, jolla on muistoja, on rikas. Muistot kestävät. Muistoihin on ladattu valtava määrä annettua ja saatua rakkautta, Kristuksen läsnäoloa.
          Jeesus, lähelläsi auta jälkiäsi aina seuraamaan. (Virsi 303:5) Ensi pyhän tekstit ja virret puhuvat erilaisista aarteista. Ne muistuttavat meitä Kristuksen rakkaudesta ja ne muistuttavat meitä näkemään kimalluksen taakse: vaatimattomalta näyttävä on usein kallisarvoisinta.



Luota minuun! (PaikallisUutiset 4/2017, 26.1.2017)

Elämään ei suhtauduttu hengenvaarana, jota vastaan piti koko ajan varautua, eikä kaiken mahdollisen vakuuttamiseen käytetty täällä omaisuuksia.
          Lainaus on Kati Hiekkapellon romaanista Tumma, jonka tapahtumat sijoittuvat Balkanille, Serbian ja Unkarin raja-alueelle, Tisza-joen rannalle. Tuo niin perin epäsuomalainen asenne kiehtoo minua: Olla murehtimatta turhia. Rohjeta elää niin, ettei käsijarru ole koko ajan päällä.
          Raamattu opettaa pyhää huolettomuutta. Jeesus kehotti opetuslapsiaan olemaan huolehtimatta turhaan: Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? (Matt. 6:27) Niin, kukapa meistä voisi! Kuitenkin huolehtiminen puskee aina pintaan. Se vain on niin luontaista. Kaikki mahdollinen pitää vakuuttaa. Turva-aitoja pitää rakentaa. Erilaisia varoittimia, hälyttimiä ja suojia asentaa. Varmuuden vuoksi pitää kieltää. Halu säilyttää elämää on niin suuri, että säilyttäessään elämää unohtaa elää.
          Ensi pyhä kehottaa meitä jättäytymään kaikessa Jeesuksen varaan. Olivatpa huolet miten isoja tai pieniä tahansa, olivatpa ne todellisia tai vasta mahdollisia, hän on luvannut auttaa. Hän on luvannut olla läsnä elämässämme. Meidän tarvitsee vain luottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti