lauantai 31. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuotta

Vuoden viimeisenä päivänä voi katsoa sekä taaksepäin että eteenpäin.
     Taaksepäin katsoessani huomaan, että kuluneen vuoden aikana olen lähetystyön olemusta etsiessäni onnistunut löytämään itseäni. Se on tapahtunut monien antoisien keskusteluiden kautta. Pitää paikkansa, että puhuessaan toisten ihmisten kanssa oppii eniten itsestään.
     Lokakuussa Tuusulanjärven rannalla piirsin omaa elämänpolkuani. Koin olevani jonkin uuden edessä: Työni oli muuttumassa. Yksi osa luottamustehtävääni oli tulossa tiensä päähän. Minut oli juuri hyväksytty radiohartauskurssille.
     En ole pahoillani muutoksista. Olen innoissani niistä.
     Vuosi 2017 näyttää, millaisen suunnan tämä blogini ottaa. Ehkä jonkin täysin uuden, ehkä uudistetun entisen, mutta jonkin joka tapauksessa, sillä vielä en tätä ole valmis sulkemaan. Yhä edelleen tunnen olevani lähetti, joka haluaa liikkua.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Pokélähetti

Miten Pokémonit liittyvät lähetystyöhön?
     Vielä pari päivää sitten en itsekään tiennyt vastausta, mutta kun perheessä on sopivan ikäistä jälkikasvua, joka osaa perehdyttää Pokémonien ominaisuuksiin, kysymykseen löytää vastauksen. Tai paremminkin: osaa keksiä ensin tuon kysymyksen!
     Toivakan seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön järjestämä, alakoululaisille tarkoitettu toimintailta on perinteisesti ollut hyvin liikunnallinen energianpurkutapahtuma. Tänä iltana mukana oli - tietääkseni ensimmäistä kertaa - lähetystyö omalla pisteellään.
     Koska olen yhteistyön vankkumaton ja parantumaton kannattaja, tartuin tilaisuuteen, kun lähetystyötä iltaan kysyttiin, ja lupasin tavalla tai toisella järjestää lähetystyön pisteen, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä minkäänlaista käsitystä siitä, miten. Ketkä pääsisivät paikalle ja miten alakoululaisille lähetystyötä voisi havainnollistaa...
     Suomen Lähetysseuran materiaalipankkia selailemalla idea alkoi hahmottua: syntyi Rauhanpuun sovellus. Tarinamaiseksi idea muuttui, kun keksin, että Pokémoneja piirtelevä tyttäreni voisi piirtää puun oksalle istumaan rauhankyyhkyä ainakin etäisesti muistuttavan Pokémonin. Tässä vaiheessa värväsin projektiin myös lukiolaiseni, joka haki minulle Bulbapediasta tietoja rauhankyyhkyksi soveltuvista Pokémoneista...
     Löytyi Togekiss.
     Ja sen edeltävät kehitysmuodot Togetic ja Togepi.
     Togekiss esiintyy vain rauhallisilla alueilla - erittäin harvinainen tämän päivän maailmassa.
     Olin todella ihastunut siihen, miten hienosti 1-6-luokkalaiset lapset osasivat pohtia, mitä rauhaan tarvitaan. He miettivät, millaisen puun oksalla Togekiss voisi viihtyä. Eivät läheskään kaikki aikuiset pysty samaan!
     Lapset osasivat myös pohtia sitä, mikä ainakaan ei rauhaa edistäisi: raha!
     Rauhanpuu sai oksilleen hienon kokoelman lehtiä, rauhaa edistäviä ominaisuuksia. Annetuista vaihtoehdoista poimittuina ja ihan itse ajateltuina. Olin todella vaikuttunut!
     Togekiss viihtyy tässä puussa varmasti pitkään!
     Puun juurella hihkuu iloisena Togepi: pieni Pokémon, josta voi kehittyä Togetic vain, jos siitä pidetään huolta. Togetic lentää ympäri maailmaa ja etsii niitä, joille voi tehdä hyvää, tuoda onnea ja iloa.
     Aivan kuten lähetystyöntekijä.
     Ja lähetiksi on vaikea kasvaa, jos lapsena ei ole saanut kokea rakkautta.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kauneimmat Joululaulut

Tämän vuoden ensimmäiset Kauneimmat Joululaulut sain muiden kiireiden vuoksi laulettua vasta tänään. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut aikaisemminkin sekä kylillä että kaupungissa, mutta jostakin syystä kalenterini ei antanut myöten ennen kuin tänään. Ehkä vielä jonakin vuonna onnistun pääsemään jokaiseen oman seurakuntani järjestämiin Kauneimpiin. Siinäpä tavoitetta!
SLS: Kauneimmat Joululaulut 2016
Tämän päivän Kauneimmat Joululaulut oli lämmin tilaisuus, rakkauden täyttämä tilaisuus. Ehkä siksi mieleeni tulvi muistoja omasta lapsuudestani. Muistin jopa sen, miten ala-asteikäisenä opettelin sähköharmonilla soittamaan Jouluyö, juhlayö... Muistikuva soittimen äänestä ja koskettimien tuntumasta sormien alla rupesi hymyilyttämään. Miten tuokin juuri tänään tuli mieleeni?!
     Kolehtipuhetta tilaisuuteen pohtiessani mieleeni palautuivat ne kaksi jouluaattoa, jolloin sekoittelin riisipuuroa vajaan viikon ikäinen vauva toisella käsivarrellani. Nyt kun nuorempikin noista joulukuun vauvoistani täyttää jo 11 vuotta eikä enää mahdu käsivarrelleni, voin vain ajatella, miten nopeasti aika onkaan mennyt.
     Lapset ja joulut heidän kanssaan eivät kuitenkaan unohdu.
     Samanlaisia muistoja haluaisin antaa jokaiselle lapselle ja vanhemmalle.
     Voin tehdä sen jakamalla saamaani rakkautta eteenpäin. Tänä vuonna voin tukea Kauneimpien Joululaulujen keräyksellä maailmamme miljoonia unohdettuja lapsia. Voin tukea sitä, että jokainen lapsi saisi mahdollisuuden kasvaa kuin lapsi: leikkien ja unelmoiden. Voin antaa lapselle mahdollisuuden käydä koulua. Voin antaa hänelle tulevaisuuden.