sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sillanrakentaja

Rakastan siltoja, olen rakastanut niitä lapsesta saakka. Muistan vieläkin, miltä kuulosti, kun autolla ajoi puisen sillan yli ja laudat kolisivat pyörien alla. Se oli jännittävää ja hieman pelottavaakin. Muistan, miten virittelin laudanpätkistä siltoja isojen kivien väliin; joskus ne kestivät kävellä, joskus taas eivät. Muistan, miten koulumatkoilla nojasin joen yli vievän kävelysillan kaiteeseen, katselin virtaavaan veteen ja nautin tunteesta, että silta liikkui. Muistan miten opiskeluaikana halusin ehtiä rautatiesillan alle ennen junaa, jotta ehtisin tuntea, kun juna meni yläpuolellani...
     Yksi siltamuistoni liittyy erityisesti äitiini: Äiti kuunteli säännöllisesti radiosta ohjelmaa Tämän runon haluaisin kuulla. Tuosta ohjelmasta on lähtemättömästi mieleeni jäänyt Eeva-Kaarina Volasen lausumana Aale Tynnin runo Kaarisilta.

     Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,

     vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
     Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
     ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
     Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
     joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

     Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -

     miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
     sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

     Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.

     Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
     pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
     Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
     he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
     Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
     joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
     Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
     ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Elämme tänään ekumeenisen rukousviikon seitsemättä päivää. Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa on vietetty maailmassa jo yli 100 vuoden ajan, meillä Suomessakin säännöllisesti vuodesta 1964. Rukousviikolle tuotettu yhteinen aineisto kokoaa kaikki maailman kristityt samojen raamatunkohtien äärelle pohtimaan samoja asioita ja rukoilemaan saman päämäärän puolesta. Tällä rukousviikolla meidät on kutsuttu yhdessä julistamaan Jumalan suuria tekoja. Me voimme keskittyä siihen, mikä meitä yhdistää ja sen kautta rakentaa siltoja toistemme välille ja ympäröivään maailmaan. Jumalan kunniaksi.
     Sillanrakentajan on otettava huomioon maaston muodot, käyttäjien tarpeet, ympäristövaikutukset ja -arvot sekä asukkaiden äänet. On asioita, joiden yli hän ei voi kävellä. Aivan samoin meidän kristittyjen on toimittava, kun rakennamme siltaa lähimmäisemme luokse. Emme voi ylimielisesti rynnätä, vaan meidän on kunnioitettava häntä, jonka luokse olemme menossa.
     Kunnioitus ilmenee nöyryytenä - eivätkä nöyryys ja orjuus ole toistensa synonyymeja.




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lähetystä yli hiippakuntarajojen

Hankasalmen seurakuntakodin alttari
Kun on saanut perinnöksi sekä isän että äidin puolelta annoksen omapäisyyttä ja sattuu asumaan kolmen hiippakunnan rajalla, niin ei kai ole ihme, että pyhäpäivinä tulee mieleen vierailla naapurissa. Viikko sitten kävin Joutsassa, tänään Hankasalmella. Molemmat vierailut olivat erittäin onnistuneita, siitä lämmin kiitos molemmille seurakunnille!
     Hankasalmelle päädyin tänään siksi, että Hankasalmen seurakunnassa oli vieraana Medialähetys Sanansaattajista, Sansasta, Pirjo Juntunen, joka paitsi saarnasi messussa
 
Kiitos kasteopetuksesta!
 

myös esitteli Sansan työtä messun ja kirkkokahvien
 

Kiitos erittäin maistuvasta pullasta!

 
jälkeen. Sansan tekemä arabiankielinen tv-työ on yksi Hankasalmen seurakunnan lähetystyön nimikkokohteista, joten nyt minulla oli tilaisuus päästä kuulemaan SAT-7-satelliittikanavista ja Sansan työstä laajemmin. Tähän asti minulle tutuinta on ollut Sansan työ Aasiassa, erityisesti oman seurakuntamme Eila-nimikkolähetin tekemä mediatutkimustyö.
     Tänään sain monta todistetta siitä, miten valtavan tärkeää on eri medioitten kautta tehtävä lähetystyö, koska sitä kautta evankeliumia voidaan viedä eteenpäin niissäkin maissa ja niilläkin alueilla, joilla se ei muuten onnistuisi. SAT-7 toimii, koska ohjelmien tekijät ja vastaanottajat ymmärtävät toisiaan, tietävät toistensa ajatusmaailman ja puhuvat yhteistä kieltä. Tämänpäiväinen kokemus oli tärkeä minulle itsellenikin, koska se vahvisti sitä, mitä itse loppiaisen saarnassani sanoin: Uskon itse siihen ja haluan vakuuttaa teille, että Jumala antaa meillekin keinot voittaa ulkoiset ja sisäiset esteet ja viedä eteenpäin viestiä meidän puolestamme syntyneestä, kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta, kertoa rohkeasti uskostamme.
     Kuulin tänään myös maailman naisia tukevasta ja vahvistavasta Hanna-työstä. Vaikutuin luvuista, mutta vielä enemmän vaikutuin siitä, millaisia tuloksia kansainvälinen, maailmanlaajuinen, 125 maassa toimiva toimiva rukousliike on saanut aikaan. Naiset ovat saaneet toivottomuuden tilalle toivon! Tähän työhön haluan ehdottomasti itsekin mahdollisuuksien mukaan osallistua.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen on lähetyspyhä

Loppiainen on lähetyspyhä. Aika luontevaa siis, että loppiaisen messun tekijöiksi työntekijöiden rinnalle lähti lähetystyön johtokunta.
     Olen innoissani työhön sitoutuneesta johtokunnastamme, jolta ei puutu rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin! Toki on myönnettävä, että kesällä loppiaisen messun suunnittelijaksi ja toteuttajaksi oli helppo lupautua, koska aikaa tuntui olevan määrättömästi... Juuri ennen joulua, kun aikaa ei enää ollutkaan tuhlattavaksi, johtokunta osoitti voimansa ja sitoutuneisuutensa: tehokkaassa kahden tunnin mittaisessa, hyvin keskustelevassa kokouksessa messu sai muotonsa ja tehtävät jaettiin. Omaan tehtävääni, saarnaan, olin suostunut jo aikaisemmin.
     Olen iloinen ja onnellinen siitä, miten täysillä lähetyshenkiset ihmisemme olivat tänään messua tekemässä ja messuun osallistumassa. Kipakka pakkanenkaan ei voinut lannistaa! Messun jälkeen kokoonnuimme vielä yhtenä perheenä yhteisen pöydän ympärille joulupuuron ja kahvin äärelle ja kuulemaan kuulumisia Nepalista. Vieraanamme oli Elisa Nousiainen Suomen Lähetysseurasta.
     Toivon, että esimerkkimme toimii katalysaattorina sille, että seurakuntaamme syntyy aktiivisia, seurakuntalaisten muodostamia jumalanpalvelusryhmiä. Lähetystyön johtokunta on yksi, ilmeinen ryhmä, ja muut kaksi työalajohtokuntaa toiset luontevat jumalanpalvelusryhmät, mutta näiden lisäksi tarvitaan vapaasti syntyviä ryhmiä, jotta seurakuntamme jumalanpalveluselämä rikastuisi ihan oikeasti. Odotankin hyvin jännittyneenä jumalanpalvelusryhmien startti-iltaa ensi viikon torstaina!