maanantai 21. maaliskuuta 2016

Vaellus on alkanut

     Pääsiäisvaellus.
     Ristin tie.
     Palmusunnuntaista pääsiäiseen jatkuvalla matkalla olen itse lähetystyön kohde. Minulle matka ei ole täydellinen, ellen pääse elämään sen jokaista vaihetta päivä kerrallaan. Opiskeluaikana vaelsin kuunnellen Andrew Lloyd Webberin rock-oopperaa Jesus Christ Superstar ja vaikka sitä edelleen kuuntelen ja vaikka olen edelleen sitä mieltä, että JCS on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista teoksista, pelkkä kuuntelu tai esityksen katsominen ei minulle enää riitä. Minun on kuljettava matka itse yhdessä Kristuksen kanssa.
     Tänään, hiljaisen maanantain iltahartaudessa muistelin yhdessä seurakuntamme kanssa Herraamme Getsemanen puutarhassa. Huomenna muistelemme hänen kuulusteluaan, keskiviikkona edessämme on runneltu Kristus. Kiirastorstai ja pitkäperjantai vievät minut vielä syvemmälle, saavat ottamaan sen askeleen, jota en millään haluaisi ottaa, koska joudun sillä askeleella toteamaan oman syyllisyyteni. Mutta se askel minun on otettava, jotta oppisin pääsiäisen merkityksen.
     Pääsiäisaamua ajatellessani mieleeni tulee Alexandre Dumas'n sanat: Ihmisen on täytynyt haluta kuolla, ennen kuin hän voi tietää, kuinka ihanaa on elää.
     Kyllä, minä olen pääsiäisihminen.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Leipää

Viime sunnuntai oli neljäs paastonajan sunnuntai. Koko messu puhui leivästä, näkökulma vain vaihtui messun edetessä. Alkuvirtenä lauloimme virren 59, joka jo yksinään olisi ollut täydellinen saarna: havainnollinen, puhutteleva, vetoava, omaatuntoa tökkivä.

          Leipää pelloilta maan
          ruumiin ruoaksi saamme.

          Nälästä varjele, Herramme,
          siunaa kylväjät maamme.

Leipä toi mieleeni äidin ja isoäidin ja kaikki edeltävätkin sukupolvet. Se toi mieleeni myös monelle tutun Jean-Francois Millet'n maalauksen Iltakellot - Angelus, jossa pariskunta on pysähtynyt rukoilemaan kesken peltotöiden iltakellojen soidessa. Osuvasti tuohon maalaukseen tutustuin nimenomaan oman äitini ja mummuni kautta.

          Leipää taivaasta tuot,
          meille itsesi annat.
          Sanasta elämän voimaa jaat,
          halki kuoleman kannat.


Jeesus ei kitsastele antaessaan, totesi Olavi-rovasti saarnassaan. Ja näinhän se on: Jeesus ei anna yhtään vähempää kuin elämän. Sen tiesivät meitä edeltäneet sukupolvet, mutta tiedämmekö me?

          Leipää alttarin myös
          syömme keskellä matkaa.
          Väsyneet sielumme elpyvät,
          jälleen jaksamme jatkaa. 


Ymmärsin pyhänä sen mitä vielä vähän aikaa sitten en ymmärtänyt. Ymmärsin mitä minua ennen eläneet tarkoittivat puhuessaan Jumalan sanasta ruisleipänä. Nykypäivän yltäkylläisyydessä yksinkertaisen ruisleivän merkitys unohtuu helposti. Olemme saattaneet unohtaa sanan ja ehtoollisen. Olemme saattaneet unohtaa sen, että ruisleivällä jaksaa pitempään kuin höttöisellä pullalla.

          Leipää merien taa
          eikö kaikille yllä?
          Kristityt, Isämme leivästä
          heille riittäisi kyllä!


Nöyryys. Jeesuksen esimerkin noudattaminen. Tahto antaa omastaan toisen auttamiseksi. Sydämeen syttyvä lähetystyön henki. Pyhän Hengen vaikutusta. Lähetystyössä näkee sen, miten yhä edelleen viisi leipää ja kaksi kalaa riittää tuhansille.

          Leipää taivaasta jaa,
          Kristus, lihaksi tullut!
          Kuuluta kauttamme kaikille:
          Riemuvuosi on tullut!


Tähän työhön meidät on kutsuttu ja kutsutaan joka päivä uudelleen, ja tätä työtä tekevät maailmalla seurakuntiemme nimikkolähetit.