maanantai 29. kesäkuuta 2015

Armahtakaa!

Eilisen, viidennen helluntain jälkeisen sunnuntain, kohdalla kirkkovuodessa oli tuo pysäyttävä kehotus: armahtakaa toisianne ja edistäkää oikeuden ja hyvyyden toteutumista.
     Jos Nepalin maanjäristyksissä ihmisiä kuolee, emme ehkä sano, että se oli Jumalan rangaistus. Tai jos ystävämme sairastuu vakavasti, emme varmastikaan syytä ystäväämme sanomalla, että hänen sairautensa oli Jumalan rangaistus. Mutta entä jos jotakin pahaa tapahtuu meille itsellemme? Entä jos itse sairastumme? Entä jos oma lapsemme kuolee? Osaammeko silloin noudattaa kehotusta: Armahtakaa?
     On helppo sanoa oikeita asioita silloin, kun tapahtumat eivät kosketa meitä itseämme. On helppo sanoa sanat, jotka kuuluu sanoa.
     Toisin on silloin, kun itse makaa sairaana eikä tiedä tulevasta tai pitää kuolevaa lasta sylissään tietäen, että mitenkään ei voi estää tapahtuvaa tapahtumasta. Jos sillä hetkellä pystyy rehellisesti itselleen sanomaan, että syy ei ole lääkärin eikä sinun itsesi eikä Jumalan eikä sinua sairaudella tai kuolemalla rangaista jostakin tehdystä tai tekemättä jättämisestä, niin sen jälkeen pystyy kyllä uskottavasti kertomaan myös nepalilaiselle äidille, että hänen sokea lapsensa ei ole seuraus hänen teoistaan tai osoitus Jumalan vihasta. Tai että talon sortuminen maanjäristyksessä talossa asuvien ihmisten päälle ei johtunut siitä, että asukkaat eivät olleet kristittyjä.
     Armahtakaa toisianne pitää sisällään myös itsensä armahtamisen.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Iankaikkiset perustukset

Perinteinen juhannuksen lähetysjuhla Huikon kylätalolla tänään iltapäivällä olikin oikeasti perinteinen juhla! Huikon kylällä on juhannuksen aikaan kokoonnuttu jo ainakin 80 vuoden ajan, tarkkaa tietoa ei kenelläkään ollut. Juhlassa ei voinut olla kuin nöyrin mielin. Itselleni kerta oli ensimmäinen, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan viimeinen.
     Juhla opetti minulle paljon. Se kertoi vakuuttavaa tarinaa siitä, miten lähetys on aina ollut tärkeä ja luonteva osa toivakkalaista elämää. Tämän luontevan suhteen ansiosta varmasti kirkomme kattomaalauksetkin hyväksyttiin osaksi toivakkalaista seurakuntaelämää 40 vuotta siten. Ja tätä taustaa vasten ei ole ollenkaan ihme, että lähetyskipinä on myös nuorillamme. Sitä kipinää pitää muistaa ruokkia!
     Juhlan järjestäjät olivat keränneet meille luettavaksi lähetyskirjallisuutta vuosien varrelta. Itse poimin Suomen Lähetysseuran julkaisun sieltä noin 80 vuoden takaa, vuodelta 1933.
     Iankaikkiset perustukset. Aikansa koukeroisesta tekstistä huolimatta perustuksia kannattaa tutkiskella:
     Jumala on. Tämä on totta, mutta minun tietoni siitä on tuiki vähäinen, ja olenpa usein taipuvainen sitä epäilemään. Niin, jokin kylmä ja synkkä minussa tahtoo hirvittävän voimakkaasti ja itsepintaisesti sotia tätä uskoa vastaan. -- Kuitenkin luullessani etsiväni hänen kasvojaan tuntuu minusta kuin hän pakenisi, ja minä saisin ajaa häntä takaa, vaikka oikeastaan minä olen se, joka pakenen ja hän etsii minua.
    

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Juhannus. Johannes Kastajan päivä, tien raivaajan päivä, sanansaattajan päivä.
     Lähetystyö on tien raivaamista, tien valmistamista. Sanansaattajan matka vie tiettömien taipaleiden taakse. Konkreettisesti silloin, kun lähetystyötä tehdään maassa, jossa kulkeminen paikasta toiseen ei ole yhtä vaivatonta kuin Suomessa. Mutta aivan samalla tavalla taipale on tietön ja ennenkäymätön silloin, kun lähetystyöntekijä kertoo Kristuksesta ihmiselle, joka ei ole hänestä koskaan aikaisemmin kuullut. Vastassa ovat erilaisesta kulttuurista ja erilaisista uskomuksista nousevat käsitykset, joiden läpi tie on raivattava.
     Juhannuksen jumalanpalveluksessa tänään rukoilimme sanansaattajien puolesta. Kiitimme Jumalaa kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat toimineet ja tällä hetkellä toimivat hänen sanansaattajinaan ja tien raivaajina. Varmasti kaikki heistä ovat kokeneet samaa kuin nuoremme Tansaniassa: hämmentäviä tunteita, negatiivisia tunteita, riittämättömyyden tunteita, jopa pelkoa. Sanansaattaja tarvitsee kaiken sen mahdollisen voiman, rohkeuden ja avun, mitä me vain osaamme hänelle pyytää. Ja luottamuksen siihen, että Jumala auttaa.
     Hyvää juhannusta!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Lähden, mutta...

Ohikiitävän hetken tänään kirkossa mietin, mitä muut ajattelevat. Siitä, että minulla oli ehtoollisavustajaksi aika huomiota herättävä väri kynsissäni. Ja sitten lakkasin ajattelemasta. Koska värihän oli täsmälleen sama kuin Evankeliumikirjan kannessa. Minua alkoi huvittaa. Samalla tavalla tiedostamatta kuin joskus aikaisemmin olin kaupassa valinnut kymmenien värien joukosta kynsiini juuri sen työpaikkani logon terrakotan sävyn olin valinnut tämän viininpunaisen. Kas, tässäpä jollekulle pohdittavaa: Mitä naisen kynsilakka kertoo hänen sitoumuksistaan. Kyllä tuosta yhden esseen aikaan saisi!
     Sitoutumisesta puhuttiin myös päivän saarnassa. "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." (Luuk. 9:61)
     Sanooko sitoutunut ihminen mutta? Tai ajatteleeko hän sitä niin äänekkäästi, että kuulija kuulee sanan hänen äänensävystään, vaikka hän ei sitä sanoisikaan?
     Ei. Ei sano. Eikä ajattele.
     Lähetystyöhön lähtevä on sitoutunut. Hän ei sano mutta. Hän laittaa pisteen lähden-sanan perään, ei pilkkua. Eila-lähettimme ei sanonut: Lähden, mutta... Samuel-lähettimme ei sanonut: Lähden, mutta... Tansaniaan lähetysmatkalle lähteneet nuoremme eivät sanoneet: Lähden, mutta... Heistä jokainen varmasti mietti asiaa, mutta sitten, kun oli aika tehdä päätös, he tekivät päätöksen ja pysyivät siinä.
     Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." (Luuk. 9:57) Ei se matka varmasti helppo tai kevyt tai vaivaton ole, mutta aivan varmasti värikäs, yllätyksellinen ja tapahtumia täynnä. Eikä sitä pääse kokemaan, jos sanoo: Lähden, mutta...

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus

     Kahta minä sinulta pyydän -
     niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä:
     pidä minusta kaukana vilppi ja valhe,
     älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.
     Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.
     Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan
     ja kysyä mielessäni: ”Mikä on Herra?”
     Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa
     ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.

     (Sananl. 30:7-9)
     Tämän päivän raamatunteksteissä (Sananl. 30:7-9, 1. Tim. 6:6-12, Matt. 16:24-27) puhuttiin kohtuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
     Toissapäivänä olin lukenut Tansanian-matkaajiemme ajatuksia ja kokemuksia ensimmäisinä päivinä.
     Anna sen verran kuin tarvitsen. Kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Vaikeita asioita ymmärtää, jos ei ole kunnollista vertailukohtaa, ja vielä vaikeampaa toteuttaa. Nuorillemme todellisuus jysähti tietoisuuteen kertaiskulla. He näkivät elämän karuuden, kohtuuttomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden, mutta samalla sen rinnalla he näkivät ihmisten hyvyyden ja vieraanvaraisuuden, ihmisten kauneuden. Pystyn kuvittelemaan heidän kokemansa hämmennyksen ja ristiriitaiset tunteet.
     Anna meille jokaiselle sen verran kuin tarvitsemme. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sana ja passi

Nyt he ovat matkalla Tansaniaan, Mwanzaan: seurakuntamme nuoret, Elli ja Veera, yhdessä kymmenen muun hiippakuntamme nuoren kanssa. Matka on Lapuan hiippakunnan järjestämä. Sen tavoitteena on vahvistaa nuorten lähetystyön tuntemusta ja opettaa heitä tuntemaan toisiaan puolin ja toisin. Matka vie nuoret yhteiseen pöytään tansanialaisten sisartensa ja veljiensä kanssa.
     Kevään aikana keräsimme matkan tukemiseksi kolehteja. Olen valtavan iloinen siitä, että koko seurakuntamme on ollut nuorten tukena Kynttilänpäivästä alkaen. Ja varmasti erityisesti tällä hetkellä nuoret ovat ajatuksissamme ja rukouksissamme.
     Omatkin ajatukseni ovat Ellin ja Veeran matkassa. Innolla odotan viestejä päiväntasaajan eteläpuolelta. Innolla odotan myös sitä palasta Afrikkaa, jonka he mukanaan Toivakkaan tuovat!
     Sinäkin voit lähteä matkalle mukaan!
     Seuraa matkalaisia blogista Matkalla Tansaniaan.