Nuo sanat ovat Aleksin sanat Taivaslaulun lopusta. Aleksi vertaa itseään pihlajaan mäntyjen joukossa.
Metsään mahtuu monenlaisia puita. Metsä on kauneimmillaan, kun siellä on monenlaisia puita. Monimuotoisuus luo kauneutta. Monenlaisuus on rikkautta. Mikään ei kehittyisi, jos olisimme kaikki samanlaisia, toistemme klooneja. Tarvitsemme erilaisia, toisistaan jyrkästikin poikkeavia mielipiteitä ja näkemyksiä. Kirkossakin. Vasta monenlaisuus ja monimuotoisuus tekee kirkosta kirkon.
Metsään mahtuu monenlaisia puita. Näytelmä sai minut pohtimaan sitä, miten vahingollista on yrittää sovittaa kaikkia ihmisia samaan muottiin. Samalla se avarsi ajatuksiani ja opetti minua ymmärtämään itseäni, omia juuriani ja omaa historiaani - omaa uskoani.
Me kohtaamme monenlaisia erilaisia ihmisiä matkallamme. On meistä itsestämme kiinni, haluammeko me oppia heiltä vai survoa heidät ahtaaseen laatikkoon, kaataa erilaiset puut. Jos päätämme, että haluamme oppia, saatamme huomata, että työmme viestinviejänä, lähettinä, onkin helpompaa kuin kuvittelimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti