Kirjoittelin perjantaina tämän vuoden ensimmäistä hartauskirjoitustani. Lähetinkin sen lehteen saman tien. Todella hyvissä ajoin, täytyy sanoa - useimmiten työni jäävät siihen viimeiseen hetkeen. Vähän kyllä harmitti, koska heti kun olin tekstini lähettänyt, silmiini sattui lehdistä ja blogeista samantyyppistä pohdiskelua kuin mitä itse olin vain hetkeä aikaisemmin mielessäni pyöritellyt...
Onko kaikki jo siis sanottu? Osaanko vain toistaa jotakin jo aikaisemmin oivallettua?
Opiskeluajoiltani muistan jollakin luennolla opettajan sanoneen jotenkin siihen tapaan, että uutta syntyy, kun itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan. Ei ihan helppo tehtävä. Miten itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan?
Katsomalla kaikkea vielä ainakin yhdestä uudesta suunnasta?
Joskus hetkikin Jeesuksen seurassa riittää, kuulin tänä päivänä saarnassa. Voisiko se hetki olla juuri sitä, mitä tarvitaan uuden näkökulman löytämiseksi?
Ehkäpä. Ajattelen, että lähetystyö on pieniä hetkiä Jeesuksen seurassa. Kohtaamisia yhden ihmisen kanssa hetken kerrallaan. Kohtaamisia, jotka voivat saada aikaan suurenkin muutoksen, kun jokin siihen saakka itsestään selvänä pidetty onkin kyseenalaistettu.
Jos näin on, jos jokainen hetki Jeesuksen seurassa on joka kerta erilainen ja uusi, jos lähetystyö pysyy siten elävänä ja jatkuvassa liikkeessä, silloin kaikkea ei ole koskaan sanottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti