maanantai 29. toukokuuta 2017

Sumaa purkamassa

Joskus sitä vain käy niin, että kaikki projektit pitäisi päättää yhtä aikaa ja kaikki lupaukset pitäisi lunastaa yhtä aikaa.
     Siitä syntyy kiire.
     Ja kun asiat kasautuvat, syntyy suma.
     Entisajan tukkilaiset olivat taitavia suman purkajia. He osasivat tehdä sen hallitusti niin, ettei kenellekään käynyt hullusti. He näkivät harjaantuneella silmällään juuri sen tukin, jota ensimmäiseksi pitäisi liikauttaa, jotta lautta lähtisi jatkamaan matkaansa määränpäähän.
     Nimikkolähettimme Eila Sansasta oli eilen messussa ja messun jälkeen kirkkokahveilla kanssamme. Hän kertoi, miten hänen työnsä on yksinkertaistettuna sitä, että hän tekee itsensä tarpeettomaksi. Hän auttaa paikallisia ihmisiä alkuun.
    Eilisessä evankeliumitekstissä sanottiin: Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” (Joh. 7:37-38)
     Lähetystyöntekijä tahtoo auttaa ihmisiä siinä, missä he eniten apua tarvitsevat. Ja sitten kun suma on purkautunut, apua saanut pystyy jatkamaan eteenpäin. Hän on itse saanut keinot auttaa muita.


     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti