Holvikaarten alla

Turun tuomiokirkon holvikaarten alla lauloimme tänään päivän virtenä virren 460. Sen säkeistä mieleeni tarttuivat:

     Ja toivoon meitä rohkaise,
     yhdessä että kasvamme
     rauhassa, rakkaudessa.

Virsi johdatteli saarnaan, jossa kysyttiin: Miksi me puhumme minusta ja muista? Miksi emme puhu meistä?
     Minä ja muut.
     Me.
     Tarkoittavatko ne samaa vai eivät?
     Jos tarkoittaisivat, me emme tarvitsisi sateenkaarimessuja tai Pride-tapahtumia. Jos tarkoittaisivat, me emme tarvitsisi kynttilä- ja kukkameriä muistuttamaan meitä siitä, että meillä on vielä paljon tehtävää tässä maailmassa. Koska me tarvitsemme kaikkia näitä, me emme osaa vielä puhua meistä, vaan me teemme eron minun ja muiden välille.
     Kirkolla on tehtävä: Opettaa meitä puhumaan meistä. Opettaa meitä kohtaamaan ihminen ihmisenä ja kohtelemaan ihmisiä ihmisinä. Opettamaan meitä olemaan lyömättä leimoja.
     Virren 949 sanoin:

     Kirkko olkoon niin kuin puu,
     se saakoon kasvaa, missä tahdot.
     Näyttäköön se meille suuntaa
     kohti taivasta, oi Herra.
     Hedelmän ja varjon suokoon,
     sekä lämpöä ja voimaa.
     Kirkko nimeäsi kantaa,
     elämää puu meille tuokoon.

Meitä muistutettiin tänään, että hyvät teot tuottavat hyviä tekoja. Sitä kirkon tehtävää meidät kaikki on kutsuttu toteuttamaan.