Rukous - vuoropuheluako?

Perhemessuissa esirukousta jaksotetaan usein Anna-Mari Kaskisen tutuilla sanoilla: Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Rukous tuo rauhan sydämeen.
     Tuoko rukous rauhan?
     Pyytää minä kyllä osaan. Se ei vaadi paljon. Mutta saanko pyyntööni vastauksen? Onko viestintä yksi- vai kaksisuuntaista? Yksinpuhelua vai vuoropuhelua?
     Kovin usein tuntuu siltä, että rukoukseni on yksinpuhelua. Näyttää, että vain luettelen Jumalalle pyyntöjäni jäämättä kuuntelemaan vastausta. Ei ole väliä, onko kyse omista rukousaiheista vai esirukouksesta toisen puolesta. Vain luettelen, aivan kuin kävisin läpi matkalle lähtijän tarkistuslistaa.
     Miten oppisin rukoilemaan niin, etten vain luettelisi pyyntöjäni? Että ajatukseni olisivat mukana. Että osaisin keskittyä täysin vaikkapa nimikkolähettiin, hänen tehtäväänsä ja niihin ihmisiin, joita hän kohtaa.

Rukousnauhan tai -helmien korvike?

     Miten oppisin pysähtymään niin, että kuulisin Jumalan vastauksen? Että en itse laittaisi sanoja Hänen suuhunsa. Että en odottaisi Hänen vastaavan niin kuin itse ajattelen itselleni parhaaksi. Että en kiukuttelisi Hänelle siitä, ettei Hän vastannut minulle, jos Hän ei vastannut niin kuin olisin halunnut Hänen vastaavan.
     Tartun sukkapuikkoihini ja annan langan kiertyä sormieni ympärille ja silmukka silmukalta uusiksi silmukoiksi. Rauhallisesti.