Jos elämä menisi ja olisi mennyt oppikirjan mukaan, olisin itsekin tänään kuunnellut oman 15-vuotiaani laulavan konfirmaatiolauluna:
Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.
Mutta kun elämä ei olisi elämää, ellei siihen sisältyisi aina jotakin odottamatonta: Kipua, joka vuosien kuluttua onkin mitä suurinta onnea. Kysymyksiä, jotka ajan kanssa alkavat menettää merkitystään.
Siispä sen sijaan, että olisin elänyt tämänpäiväisen konfirmaatiomessun livenä, katsoin nuorten konfirmoitujen laulua videolta. Katsoin nuoria valkoisissa alboissaan ja ajattelin, miten paljon voimaa, valoa, heidän sisällään on. Kristuksen rakkautta ja voimaa. Heillä on tarvittava voima siirtyä uuteen elämänvaiheeseen Jeesuksen seuraajina, opetuslapsina.
Aivan samoin kuin valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla kesäkuussa lähettejä siunattiin monenlaisiin tehtäviin eri puolilla maailmaa konfirmaatiossa nuoret siunattiin läheteiksi. Nuoret ovat saman tehtävän edessä kuin mihin Jeesuksen seuraajina meitä on lähetetty jo 2000 vuoden ajan:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19-20)
Jotta nuoret pystyisivät tekemään tätä työtä, kukin omalla tavallaan, heillä täytyy olla mahdollisuus kasvaa kristillisessä uskossa. Hektisessä, epävarmassa, arvaamattomassa maailmassa he tarvitsevat työhönsä oikeat työkalut. Siksi heille täytyy suoda mahdollisuus tulla messuun ja oppia tuntemaan Jeesusta enemmän, käyttämään työkaluja. Siksi meidän kaikkien heitä ennen Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuneiden ehdoton tuki ja rakkaus on heille ensiarvoisen tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti