Kauneimmat Joululaulut

Tämän vuoden ensimmäiset Kauneimmat Joululaulut sain muiden kiireiden vuoksi laulettua vasta tänään. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut aikaisemminkin sekä kylillä että kaupungissa, mutta jostakin syystä kalenterini ei antanut myöten ennen kuin tänään. Ehkä vielä jonakin vuonna onnistun pääsemään jokaiseen oman seurakuntani järjestämiin Kauneimpiin. Siinäpä tavoitetta!

SLS: Kauneimmat Joululaulut 2016

Tämän päivän Kauneimmat Joululaulut oli lämmin tilaisuus, rakkauden täyttämä tilaisuus. Ehkä siksi mieleeni tulvi muistoja omasta lapsuudestani. Muistin jopa sen, miten ala-asteikäisenä opettelin sähköharmonilla soittamaan Jouluyö, juhlayö... Muistikuva soittimen äänestä ja koskettimien tuntumasta sormien alla rupesi hymyilyttämään. Miten tuokin juuri tänään tuli mieleeni?!
     Kolehtipuhetta tilaisuuteen pohtiessani mieleeni palautuivat ne kaksi jouluaattoa, jolloin sekoittelin riisipuuroa vajaan viikon ikäinen vauva toisella käsivarrellani. Nyt kun nuorempikin noista joulukuun vauvoistani täyttää jo 11 vuotta eikä enää mahdu käsivarrelleni, voin vain ajatella, miten nopeasti aika onkaan mennyt.
     Lapset ja joulut heidän kanssaan eivät kuitenkaan unohdu.
     Samanlaisia muistoja haluaisin antaa jokaiselle lapselle ja vanhemmalle.
     Voin tehdä sen jakamalla saamaani rakkautta eteenpäin. Tänä vuonna voin tukea Kauneimpien Joululaulujen keräyksellä maailmamme miljoonia unohdettuja lapsia. Voin tukea sitä, että jokainen lapsi saisi mahdollisuuden kasvaa kuin lapsi: leikkien ja unelmoiden. Voin antaa lapselle mahdollisuuden käydä koulua. Voin antaa hänelle tulevaisuuden.

Lapsella on oikeus

Kun valmistelin tämän päivän kolehtipuhetta, päässäni alkoi soida Sonata Arctican I Have a Right.
     Kappale ei jättänyt minua rauhaan.
     Kappale ei tämän päivän jälkeen jätä minua rauhaan. Sen yhdistäminen Suomen Lähetysseuran kolehtivetoomukseen kosketti minua syvemmältä kuin osasin etukäteen kuvitellakaan.
     Suomen Lähetysseura muistutti vetoomuksessaan meitä siitä, miten vammaiset lapset Afrikassa ovat yksi kaikkein syrjäytetyimmistä ryhmistä maailmassa. Heitä hävetään. Heidät suljetaan pois näkyvistä. Heidät lukitaan yksin pimeään huoneeseen. Heitä pahoinpidellään.
     Suomen Lähetysseura tekee työtä sen puolesta, että vammaisen lapsen perhe voisi ymmärtää, että vamma ei ole kirous tai seuraus pahasta teosta. Kaikki me, joille lapsi on tärkeä, me äidit ja isät, isoäidit ja isoisät, lapset ja lastenlapset, me tädit, sedät ja enot, me kummit ja kummilapset voimme olla mukana tässä työssä. Voimme yhdessä toimia sen puolesta, että vammainen lapsi saa ruokaa, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta. Voimme toimia niin, että hänet nähdään arvokkaana ihmisenä juuri sellaisena kuin hän on.
     I Have a Right ei jätä minua rauhaan siksikään, että kolehtipuheen aikana katsoin kirkon etupenkeissä istuvia rippikoululaisia. Näin heidän luottavaiset silmänsä. Heidän katseensa pysäytti minut. Oli pakko nielaista:
     Isä, auta meitä pitämään huolta myös näistä lähimmistämme. Älä anna meidän unohtaa heitä. Heilläkin on oikeus.

Taas opin uutta!

Olen nyt ollut vajaan kaksi vuotta seurakuntamme lähetystyön johtokunnassa. Tänä aikana olen oppinut, että lähetystyötä voi tehdä erittäin monella tavalla. Vain oma mielikuvitus ja luovuus ovat rajana!
     Tänään opin jälleen yhden uuden tavan: urheilulähetystyö.
     Tarkemmin ajateltuna urheilulähetystyö tuntuu kuitenkin varsin luontevalta tavalta kohdata ihmisiä. Mieleeni tuli etsimättä esimerkkejä siitä, miten jalkapallo voi toimia yhteisenä kielenä ihmisten välillä. Tai miten pakolaisleirillä jalkapallon pelaaminen voi helpottaa oloa ja tuoda toivoa ja iloa.
     Jalkapallo voi toimia siltana.
     Lähetystyöntekijät rakentavat erilaisia siltoja Kristuksen seurakuntaan.
     Urheilun ja lähetystyön voi siis yhdistää!
     Lähetysyhdistys Kylväjä on nämä kaksi asiaa yhdistänyt. Sen opin, kun tänään kolehti kannettiin urheilulähetyksen hyväksi FLOM (Finnish Lutheran Overseas Mission) Sports Clubin, vuoden 2014 alussa perustetun urheiluseuran kautta.
     Kylväjä kertoo, että urheiluseuran toiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret oppivat sosiaalisia taitoja ja treenien yhteydessä myös terveellisiä elämäntapoja. Kaikessa toiminnassa ovat mukana ne arvot, joita tarvitaan elämässä yleisestikin: yhteistyö, toisten kunnioittaminen, kannustaminen ja peräänantamattomuus.
     Tämä on tähän saakka pelkkää hyvän urheiluseuran toimintaa.
     Lähetys ilmenee siinä, miten joukkuelajien kautta tuetaan lasten ja nuorten hengellistä kehitystä: Urheilulähetit kulkevat lasten ja nuorten rinnalla kristittyinä. Seurakuntien yhteydessä toimivissa urheilujoukkueissa pelaajat voivat hiljentyä myös hartauksiin.
     Olen iloinen, että tätä työtä saimme tänään seurakuntana olla tukemassa!

Varainkeruun reformaatio

En pidä itseäni mitenkään erityisenä kirpputoriharrastajana, mutta kun seurakuntamme lähetystyön johtokunta innostui, minäkin innostuin! Kaikkea voi kokeilla, ja omalle epämukavuusalueelle on monesti ihan suotavaakin mennä.
     Moni seurakunta kerää varoja lähetystyöhön kirpputorimyynnillä. Meillä sitä ei ainakaan vähään aikaan ole kokeiltu - ei ainakaan minun puheenjohtajakaudellani, joten ehkäpä nyt oli oikea aika. Hieman progressiivisuutta varainkeruuseen! Voisiko jopa puhua oman seurakuntamme mittakaavassa varainkeruun reformaatiosta? Uudistuminen ja erilaiset kokeilut ovat terveellisiä, kertovat että ei olla jämähdetty paikoilleen. On hauska seurata, mitä tästä kokeilusta vielä ajan kanssa kehittyykään, millaisen muodon lähetystyön varainkeruu vielä saakaan.
     Kahden viikon pituinen pöytävaraus näyttää vähintään suunnan. Ensituntuma kyllä on, että tämä toimii, koska lähetysihmiset ovat aktiivisia. Ja innostuneita. Myytäviä tavaroita alkoi kertyä kirpputoripöydälle kuin itsestään. Suunnasta jos toisestakin.
     Samalla tulin toteuttaneeksi pienimuotoisen lähetyskasvatusprojektinkin, kun oman nuoreni rekrytoin avukseni kantamaan kasseja!

Tukea nimikkoläheteille

Kun olin lapsi, isä antoi aina kirkkopäivinä siskolleni ja minulle pienen rahan kolehtihaaviin laitettavaksi. Ehkä noista ajoista on periytynyt mielikuva siitä, että kolehtihaaviin kuuluu laittaa kolikoita.
     Aika hullua.
     Eihän missään sanota, että kolehdin pitää olla nimenomaan kolikoita. Eikä missään ole kerrottu sitä, mikä on oikea kolehdin määrä. Kolehtihan on lahja. Kolehdissa pidämme huolta lähimmäisestämme, annamme lahjaksi sitä, mitä olemme itse lahjaksi Jumalalta saaneet, jaamme Jumalan hyvää toisillemme. Eikä lahjalla ole määriteltyä hintaa. Meillä on lupa antaa juuri sen verran kuin itse kullekin meistä on mahdollista.
     Tämä pyhä oli Jeesuksen lähettiläiden pyhä, ja tänä pyhänä kannoimme kolehdin oman seurakuntamme nimikkolähettien, Eilan ja Samuelin, työn tukemiseksi. Lahjamme kautta kerroimme, että tahdomme tukea heidän työtään. Tahdomme tehdä työtä heidän rinnallaan. Tahdomme olla viemässä riemuviestiä Jumalan armosta. Tahdomme olla lenkkeinä psalmirunoilijan ylistäen kuvaamassa ketjussa:
     Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
     uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
     Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
     kertokoot mahtavista teoistasi.
     Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
     ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
     (Ps. 145:10-12)

"Marja, minä nukuin pommiin!"

Nuo ystäväni sanat olivat aivan täydellinen alku hienolle sunnuntaipäivälle! Spontaanille, lämpimälle, elävälle, koskettavalle ja hoitavalle lähetyspyhälle eilen Keuruulla. Emmekä me edes myöhästyneet. Oikeastaan. Alkuvirren aikana astuimme kirkkoon sisälle ja ennen vuorotervehdystä istuimme jo penkissä.

Laulusi soikoon Jumalan tulta,
syttyköön soihtu kuin roihuten.

-Pekka Simojoki

Jyväskylän rovastikunnan lähetyspyhä Keuruulla alkoi jumalanpalveluksella, jossa saarnasi Tansanian luterilaisen kirkon Victorianjärven itäisen hiippakunnan apulaispiispa Oscar Lema. Pyhä jatkui lähetyslounaalla ja -juhlalla ja päättyi majataloiltapäivään Pekka Simojoen ja EtCetera-kuoron sekä piispa Oscar Leman, evankelista Ilkka Puhakan ja Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Jukka Jämsenin kanssa.
     Lähetysjuhlassa piispa Oscar Lema kertoi, mitä kirkon työ on Tansaniassa. Se on lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta. Se on ennakkoluulojen poistamista ja ihmisarvon antamista albiinoille. Se on uskosta puhumista yhdessä maallikkosaarnaajien kanssa jokakesäisellä lähetysviikolla, missioviikolla, heimouskontojen alueilla.
     Piispan sanat muistuivat mieleeni, kun tänään pohdimme vuoden 2017 toimintasuunnitelmaa oman seurakuntamme lähetystyön johtokunnan kokouksessa. Jos tavoitteenamme on lähellä ja kaukana olevien lähimmäistemme tukeminen, mitä muutakaan keinot ovat kuin kristillistä kasvatusta, hyväksyvän asenteen juurruttamista ja Jeesuksesta puhumista.
     Sillä kuten Ilkka Puhakkakin sanoi: Lähetystyö ei ole lähetystyötä, ellei puhuta Jeesuksesta. 

Seuroista se alkoi!

Tämä pyhäpäivä oli Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä seurakunnassamme; messun jälkeen pidettiin seurat.
     Oli hämmentävää, miten heti seurojen alettua mieleeni nousi erittäin elävä muistikuva ajalta, jolloin olin lapsi ja istuin kesäseuroissa Alajärven kirkkorannassa. Muistin auringon tuoksun ja puupenkin tunnun. Muistin lasten äänet, eskimopuikot, ihmispaljouden synnyttämän taustakohinan ja sen, miten kaiuttimista kuuluva seurapuhujan ääni sekoittui tuohon kaikkeen. Muistin laulujen sävelkulun. En erityisesti muistanut kyllästymisen tunnetta, vaikka tiedän kyllä olleeni kyllästynyt pitkään paikoillaan istumiseen ja puheisiin, jotka kävivät yli lapsen ymmärryksen.
     Muistoni oli lämmin muisto.
     Tänä päivänä seurapuhuja lainasi Jeesuksen sanoja: Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. (Joh. 20:21) 
     Puhujan sanat, että tänä päivänä me olemme Jeesuksen todistajia maailmassa, saivat minut tajuamaan, että rovastikunnallinen lähetysleiri puolitoista vuotta sitten ei ollut ollutkaan alku. Jotakin oli juurtunut minuun jo kymmeniä vuosia aikaisemmin lapsuuteni kirkkorannassa, vaikka en sitä vielä silloin ollut osannut ajatellakaan.
     Tänä päivänä seuroissa lauletut virret Nyt Herran hyvyydestä ja Kaitse, Jeesus, paimen hyvä kuvastivat huolenpitoa. Tuon huolenpidon alla kasvoin ja sen alta kasvoin irti päästäkseni tänään näkemään sen vaikutukset elämääni.
     Tunteakseni tänään kiitollisuutta.