keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Menkää ja tehkää

     Menkää ja tehkää.
     Ensimmäinen lähetystyön johtokunnan kokous on nyt ohitse, ja puheenjohtajan mieliala on erittäin toiveikas. Meillä on hyvä johtokunta, aktiivinen ja keskusteleva johtokunta. Meillä on johtokunta, joka oli heti valmis linjaamaan asioita ja etsimään ratkaisuja kysymyksiin. Rukoilen, että puheenjohtajana osaisin toimia niin, etten tappaisi tätä innostusta vaan osaisin ruokkia sitä.
     Menkää ja tehkää.
     Lähetystyö on varainkeruuta. Varoja ei kuitenkaan kerätä vain varainkeruun ilosta, vaan kerätyillä varoilla voidaan tukea jossakin maassa tai tehtävässä toimivaa oman seurakunnan nimikkolähettiä. Tai jotakin erikseen nimettyä kohdetta, vaikkapa vammaistyötä Nepalissa. Tuntuu huikealta ajatella, että kun annan rahaa lähetystyöhön olen tosiasiassa tekemässä lähetystyötä ja toteuttamassa tätä tuttua lähetyskäskyä:
     Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18-20)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti