Tänään palmusunnuntain messussa se taas tuli mieleeni: teos jonka löysin vähän yli kaksikymppisenä ja joka on vaikuttanut elämässäni siitä lähtien: Sir Andrew’n musiikki, Tim Ricen lyriikka – ja Ian Gillanin Jeesus raivoamassa:
My temple should be a house of prayer
But you have made it a den of thieves
Get out! Get out!
Raivo tuli niin käsinkosketeltavana levyltä korviin, että kuunnellessa tuntui kuin paineaalto olisi heittänyt selkä edeltä seinään. Lempeä Jeesus raivostui ihan totaalisesti, kertakaikkiaan ragesi. Matt. 21:12-13 heräsi henkiin.
Tuntuikin ensin niin perin ristiriitaiselta, kun samassa tämänpäiväisessä messussa Suomen Lähetysseuran kolehtivetoomus puhui Jeesuksen armahtavasta rakkaudesta. Rakkaudesta, joka muutti jo hänen fyysisen elämänsä aikana monien ihmisten, syrjäytyneiden ja halveksittujen, elämän. Miksi ihmeessä meille tuotiin yhtä aikaa eteen raivoava Jeesus ja rakastava Jeesus?
Suomen Lähetysseura toteaa verkkosivuillaan: Kirkon tehtävä on mennä sinne, missä hyvästä sanomasta, oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta on puute. Tuo tehtävä kysyy tekijältään sekä kykyä rakastaa että taitoa raivota. Kumpaakinhan Jeesus osoitti temppeliä puhdistaessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti