Lähden, mutta...

Ohikiitävän hetken tänään kirkossa mietin, mitä muut ajattelevat. Siitä, että minulla oli ehtoollisavustajaksi aika huomiota herättävä väri kynsissäni. Ja sitten lakkasin ajattelemasta. Koska värihän oli täsmälleen sama kuin Evankeliumikirjan kannessa. Minua alkoi huvittaa. Samalla tavalla tiedostamatta kuin joskus aikaisemmin olin kaupassa valinnut kymmenien värien joukosta kynsiini juuri sen työpaikkani logon terrakotan sävyn olin valinnut tämän viininpunaisen. Kas, tässäpä jollekulle pohdittavaa: Mitä naisen kynsilakka kertoo hänen sitoumuksistaan. Kyllä tuosta yhden esseen aikaan saisi!
     Sitoutumisesta puhuttiin myös päivän saarnassa. "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." (Luuk. 9:61)
     Sanooko sitoutunut ihminen mutta? Tai ajatteleeko hän sitä niin äänekkäästi, että kuulija kuulee sanan hänen äänensävystään, vaikka hän ei sitä sanoisikaan?
     Ei. Ei sano. Eikä ajattele.
     Lähetystyöhön lähtevä on sitoutunut. Hän ei sano mutta. Hän laittaa pisteen lähden-sanan perään, ei pilkkua. Eila-lähettimme ei sanonut: Lähden, mutta... Samuel-lähettimme ei sanonut: Lähden, mutta... Tansaniaan lähetysmatkalle lähteneet nuoremme eivät sanoneet: Lähden, mutta... Heistä jokainen varmasti mietti asiaa, mutta sitten, kun oli aika tehdä päätös, he tekivät päätöksen ja pysyivät siinä.
     Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." (Luuk. 9:57) Ei se matka varmasti helppo tai kevyt tai vaivaton ole, mutta aivan varmasti värikäs, yllätyksellinen ja tapahtumia täynnä. Eikä sitä pääse kokemaan, jos sanoo: Lähden, mutta...