sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Haaste

Ylitä raja! Cross the border! 
     Tuo kehotus on tänään alkavan Vastuuviikon teema.
     Rajoja on monenlaisia: valtioiden rajoja, raja-aitoja naapureiden välillä, oman päämme sisällä olevia rajoja. Valtioiden rajojen ylittäminen on tänä päivänä todella helppoa verrattuna siihen, miten vaikeaa on oman rajoittuneisuutemme kohtaaminen ja mielessämme olevien raja-aitojen ylittäminen. Omien rajojen ylittäminen on kuitenkin mahdollista, ei se mikään Mission Impossible ole. Rohkeutta se kyllä vaatii, mutta kun askel on otettu, voimme huomata, että pystymme katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja olemme vapaita ennakkoluuloista.
     Suomen Ekumeenisen Neuvoston järjestämä ja koordinoima Vastuuviikko on laittanut meidät jo yli 35 vuoden ajan pohtimaan ja arvioimaan omaa elämäntapaamme suhteessa maailman tilaan. Ja vaikuttamaan, jotta maailmassamme oikeudenmukaisuus voisi toteutua. Siispä haastankin nyt tämän viikon aikana itseni ja samalla kaikki muutkin astumaan jonkin oman rajamme yli ja katsomaan maailmaa uusin silmin.

     Vastuuviikon lähettiläänä seurakunnassamme vieraili liberialainen Haja Sesay poikansa Ibrahimin kanssa kertomassa omista kokemuksistaan pakolaisena ja uskostaan. Hajan tarina kosketti. Minua kosketti myös äidin ja pojan silmistä loistava valo ja heistä huokuva rauha. Heissä kävivät toteen Paavalin sanat: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal. 2:20)
      Haja ja Ibrahim auttoivat meitä ottamaan rajan ylityksen ensimmäisen askeleen ja näkemään pakolaisen pakolaisen silmin. Siitä olen heille kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti