Vaikka saan väristyksiä verbistä "voimaantua" ja kaikista sen johdannaisista, täytyy rehellisesti todeta, että minulle on voimaannuttavaa olla lähetystyön johtokunnan kokouksissa. Saan niistä joka kerta niin paljon. Rankankin työpäivän jälkeen. Ja erityisesti niiden rankkojen työpäivien jälkeen.
Niin tänäänkin.
Ilo.
Se on ensimmäinen sana, joka minulle tulee kokouksistamme ja johtokunnastamme mieleen. Sellainen lämmin, yhteenkuuluvuuden mukanaan tuoma ilo, joka säteilee ympäristöönsä lisää iloa. Sellainen ilo, joka kertoo viestiä siitä, että Jumala on leikkivä Jumala. Sellainen ilo, joka antaa luvan kiusoitella toista niin kuin rakasta sisarusta kiusoitellaan. Sellainen ilo, joka kuvaa täsmälleen sitä, mitä tarkoittaa "itkeä ilosta".
Hyvä seurakuntaelämä on lähetystyötä. Tämän poimin keskustelun keskeltä ja tätä aloin pohtia. Mitä lause minulle tarkoittaa?
Sitäkö, että mitä tahansa teenkin, teen sen ensisijaisesti kristittynä?
Sitäkö, että lähetystyö ei ole suorittamista, vaan elämistä?
Sitäkö, että lähetystyö on elämäniloa?
Kaikkea tuota.
Kun elämme ja hengitämme seurakuntana niin, että ilmennämme koko olemuksellamme Jumalan hyväksyvää rakkautta, viemme tehokkaimmin riemuviestiä eteenpäin niin, että se todellakin soi!
Blogissa seurataan Toivakan seurakunnan lähetystyön johtokunnan puheenjohtajan matkaa hänen etsiessään vastausta kysymykseen: Mitä on lähetystyö?
torstai 9. helmikuuta 2017
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Joko kaikki on sanottu?
Kirjoittelin perjantaina tämän vuoden ensimmäistä hartauskirjoitustani. Lähetinkin sen lehteen saman tien. Todella hyvissä ajoin, täytyy sanoa - useimmiten työni jäävät siihen viimeiseen hetkeen. Vähän kyllä harmitti, koska heti kun olin tekstini lähettänyt, silmiini sattui lehdistä ja blogeista samantyyppistä pohdiskelua kuin mitä itse olin vain hetkeä aikaisemmin mielessäni pyöritellyt...
Onko kaikki jo siis sanottu? Osaanko vain toistaa jotakin jo aikaisemmin oivallettua?
Opiskeluajoiltani muistan jollakin luennolla opettajan sanoneen jotenkin siihen tapaan, että uutta syntyy, kun itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan. Ei ihan helppo tehtävä. Miten itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan?
Katsomalla kaikkea vielä ainakin yhdestä uudesta suunnasta?
Joskus hetkikin Jeesuksen seurassa riittää, kuulin tänä päivänä saarnassa. Voisiko se hetki olla juuri sitä, mitä tarvitaan uuden näkökulman löytämiseksi?
Ehkäpä. Ajattelen, että lähetystyö on pieniä hetkiä Jeesuksen seurassa. Kohtaamisia yhden ihmisen kanssa hetken kerrallaan. Kohtaamisia, jotka voivat saada aikaan suurenkin muutoksen, kun jokin siihen saakka itsestään selvänä pidetty onkin kyseenalaistettu.
Jos näin on, jos jokainen hetki Jeesuksen seurassa on joka kerta erilainen ja uusi, jos lähetystyö pysyy siten elävänä ja jatkuvassa liikkeessä, silloin kaikkea ei ole koskaan sanottu.
Onko kaikki jo siis sanottu? Osaanko vain toistaa jotakin jo aikaisemmin oivallettua?
Opiskeluajoiltani muistan jollakin luennolla opettajan sanoneen jotenkin siihen tapaan, että uutta syntyy, kun itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan. Ei ihan helppo tehtävä. Miten itsestäänselvyyksiä kyseenalaistetaan?
Katsomalla kaikkea vielä ainakin yhdestä uudesta suunnasta?
Joskus hetkikin Jeesuksen seurassa riittää, kuulin tänä päivänä saarnassa. Voisiko se hetki olla juuri sitä, mitä tarvitaan uuden näkökulman löytämiseksi?
Ehkäpä. Ajattelen, että lähetystyö on pieniä hetkiä Jeesuksen seurassa. Kohtaamisia yhden ihmisen kanssa hetken kerrallaan. Kohtaamisia, jotka voivat saada aikaan suurenkin muutoksen, kun jokin siihen saakka itsestään selvänä pidetty onkin kyseenalaistettu.
Jos näin on, jos jokainen hetki Jeesuksen seurassa on joka kerta erilainen ja uusi, jos lähetystyö pysyy siten elävänä ja jatkuvassa liikkeessä, silloin kaikkea ei ole koskaan sanottu.
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Huomenna se alkaa
Huomenna se alkaa.
Radiohartauskurssi.
En olisi vuosi sitten taikka vielä puoli vuotta sittenkään uskonut, että tällaiseenkin ryhdyn. Tuskin osaan sitä vieläkään oikein uskoa. Sähköpostista piti tarkistaa, että viesti oli oikeasti tullut minulle. Oli se.
On siis alettava pakata laukkua.
Mitä pakkaisin kurssille mukaan?
Vaatteita, joissa on mukava olla.
Avoimen mielen.
Vastaanottavaisen asenteen.
Koska se ensimmäisen radiohartauteni käsikirjoitus, jonka kouluttajille joulukuun alussa lähetin, oli nimenomaan se. Käsikirjoitus. Odotan, että kurssin aikana saan ajatuksia ja työkaluja, joiden avulla voin muokata käsikirjoituksen äänitettävään muotoon.
Ennakkotehtävänä kurssia varten piti myös kuunnella aamu- ja iltahartauksia ja kirjoittaa muistiin niiden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Yksittäiset hartaudet herättivät tunteita laidasta laitaan, koska tunteet nousivat hartauksien asiasisällöistä. Kokonaisuutena niistä nousi kolme tunnetta: Yksi tunne oli tuttuus, sillä radiohartaudet kuuluivat lapsuuteni äänimaailmaan. Toinen tunne oli hartauksien kuunnelmallisuudesta johtuva ihailu. Kolmas tunne oli innostus.
Minä olen innostunut tästä saamastani mahdollisuudesta kehittyä lähettinä.
Radiohartauskurssi.
En olisi vuosi sitten taikka vielä puoli vuotta sittenkään uskonut, että tällaiseenkin ryhdyn. Tuskin osaan sitä vieläkään oikein uskoa. Sähköpostista piti tarkistaa, että viesti oli oikeasti tullut minulle. Oli se.
On siis alettava pakata laukkua.
Mitä pakkaisin kurssille mukaan?
Vaatteita, joissa on mukava olla.
Avoimen mielen.
Vastaanottavaisen asenteen.
Koska se ensimmäisen radiohartauteni käsikirjoitus, jonka kouluttajille joulukuun alussa lähetin, oli nimenomaan se. Käsikirjoitus. Odotan, että kurssin aikana saan ajatuksia ja työkaluja, joiden avulla voin muokata käsikirjoituksen äänitettävään muotoon.
Ennakkotehtävänä kurssia varten piti myös kuunnella aamu- ja iltahartauksia ja kirjoittaa muistiin niiden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Yksittäiset hartaudet herättivät tunteita laidasta laitaan, koska tunteet nousivat hartauksien asiasisällöistä. Kokonaisuutena niistä nousi kolme tunnetta: Yksi tunne oli tuttuus, sillä radiohartaudet kuuluivat lapsuuteni äänimaailmaan. Toinen tunne oli hartauksien kuunnelmallisuudesta johtuva ihailu. Kolmas tunne oli innostus.
Minä olen innostunut tästä saamastani mahdollisuudesta kehittyä lähettinä.
lauantai 31. joulukuuta 2016
Kohti uutta vuotta
Vuoden viimeisenä päivänä voi katsoa sekä taaksepäin että eteenpäin.
Taaksepäin katsoessani huomaan, että kuluneen vuoden aikana olen lähetystyön olemusta etsiessäni onnistunut löytämään itseäni. Se on tapahtunut monien antoisien keskusteluiden kautta. Pitää paikkansa, että puhuessaan toisten ihmisten kanssa oppii eniten itsestään.
Lokakuussa Tuusulanjärven rannalla piirsin omaa elämänpolkuani. Koin olevani jonkin uuden edessä: Työni oli muuttumassa. Yksi osa luottamustehtävääni oli tulossa tiensä päähän. Minut oli juuri hyväksytty radiohartauskurssille.
En ole pahoillani muutoksista. Olen innoissani niistä.
Vuosi 2017 näyttää, millaisen suunnan tämä blogini ottaa. Ehkä jonkin täysin uuden, ehkä uudistetun entisen, mutta jonkin joka tapauksessa, sillä vielä en tätä ole valmis sulkemaan. Yhä edelleen tunnen olevani lähetti, joka haluaa liikkua.
Taaksepäin katsoessani huomaan, että kuluneen vuoden aikana olen lähetystyön olemusta etsiessäni onnistunut löytämään itseäni. Se on tapahtunut monien antoisien keskusteluiden kautta. Pitää paikkansa, että puhuessaan toisten ihmisten kanssa oppii eniten itsestään.
Lokakuussa Tuusulanjärven rannalla piirsin omaa elämänpolkuani. Koin olevani jonkin uuden edessä: Työni oli muuttumassa. Yksi osa luottamustehtävääni oli tulossa tiensä päähän. Minut oli juuri hyväksytty radiohartauskurssille.
En ole pahoillani muutoksista. Olen innoissani niistä.
Vuosi 2017 näyttää, millaisen suunnan tämä blogini ottaa. Ehkä jonkin täysin uuden, ehkä uudistetun entisen, mutta jonkin joka tapauksessa, sillä vielä en tätä ole valmis sulkemaan. Yhä edelleen tunnen olevani lähetti, joka haluaa liikkua.
perjantai 16. joulukuuta 2016
Pokélähetti
Miten Pokémonit liittyvät lähetystyöhön?
Vielä pari päivää sitten en itsekään tiennyt vastausta, mutta kun perheessä on sopivan ikäistä jälkikasvua, joka osaa perehdyttää Pokémonien ominaisuuksiin, kysymykseen löytää vastauksen. Tai paremminkin: osaa keksiä ensin tuon kysymyksen!
Toivakan seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön järjestämä, alakoululaisille tarkoitettu toimintailta on perinteisesti ollut hyvin liikunnallinen energianpurkutapahtuma. Tänä iltana mukana oli - tietääkseni ensimmäistä kertaa - lähetystyö omalla pisteellään.
Koska olen yhteistyön vankkumaton ja parantumaton kannattaja, tartuin tilaisuuteen, kun lähetystyötä iltaan kysyttiin, ja lupasin tavalla tai toisella järjestää lähetystyön pisteen, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä minkäänlaista käsitystä siitä, miten. Ketkä pääsisivät paikalle ja miten alakoululaisille lähetystyötä voisi havainnollistaa...
Suomen Lähetysseuran materiaalipankkia selailemalla idea alkoi hahmottua: syntyi Rauhanpuun sovellus. Tarinamaiseksi idea muuttui, kun keksin, että Pokémoneja piirtelevä tyttäreni voisi piirtää puun oksalle istumaan rauhankyyhkyä ainakin etäisesti muistuttavan Pokémonin. Tässä vaiheessa värväsin projektiin myös lukiolaiseni, joka haki minulle Bulbapediasta tietoja rauhankyyhkyksi soveltuvista Pokémoneista...
Löytyi Togekiss.
Ja sen edeltävät kehitysmuodot Togetic ja Togepi.
Togekiss esiintyy vain rauhallisilla alueilla - erittäin harvinainen tämän päivän maailmassa.
Olin todella ihastunut siihen, miten hienosti 1-6-luokkalaiset lapset osasivat pohtia, mitä rauhaan tarvitaan. He miettivät, millaisen puun oksalla Togekiss voisi viihtyä. Eivät läheskään kaikki aikuiset pysty samaan!
Lapset osasivat myös pohtia sitä, mikä ainakaan ei rauhaa edistäisi: raha!
Rauhanpuu sai oksilleen hienon kokoelman lehtiä, rauhaa edistäviä ominaisuuksia. Annetuista vaihtoehdoista poimittuina ja ihan itse ajateltuina. Olin todella vaikuttunut!
Togekiss viihtyy tässä puussa varmasti pitkään!
Puun juurella hihkuu iloisena Togepi: pieni Pokémon, josta voi kehittyä Togetic vain, jos siitä pidetään huolta. Togetic lentää ympäri maailmaa ja etsii niitä, joille voi tehdä hyvää, tuoda onnea ja iloa.
Aivan kuten lähetystyöntekijä.
Ja lähetiksi on vaikea kasvaa, jos lapsena ei ole saanut kokea rakkautta.
Vielä pari päivää sitten en itsekään tiennyt vastausta, mutta kun perheessä on sopivan ikäistä jälkikasvua, joka osaa perehdyttää Pokémonien ominaisuuksiin, kysymykseen löytää vastauksen. Tai paremminkin: osaa keksiä ensin tuon kysymyksen!
Toivakan seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön järjestämä, alakoululaisille tarkoitettu toimintailta on perinteisesti ollut hyvin liikunnallinen energianpurkutapahtuma. Tänä iltana mukana oli - tietääkseni ensimmäistä kertaa - lähetystyö omalla pisteellään.
Koska olen yhteistyön vankkumaton ja parantumaton kannattaja, tartuin tilaisuuteen, kun lähetystyötä iltaan kysyttiin, ja lupasin tavalla tai toisella järjestää lähetystyön pisteen, vaikka minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä minkäänlaista käsitystä siitä, miten. Ketkä pääsisivät paikalle ja miten alakoululaisille lähetystyötä voisi havainnollistaa...
Suomen Lähetysseuran materiaalipankkia selailemalla idea alkoi hahmottua: syntyi Rauhanpuun sovellus. Tarinamaiseksi idea muuttui, kun keksin, että Pokémoneja piirtelevä tyttäreni voisi piirtää puun oksalle istumaan rauhankyyhkyä ainakin etäisesti muistuttavan Pokémonin. Tässä vaiheessa värväsin projektiin myös lukiolaiseni, joka haki minulle Bulbapediasta tietoja rauhankyyhkyksi soveltuvista Pokémoneista...
Löytyi Togekiss.Ja sen edeltävät kehitysmuodot Togetic ja Togepi.
Togekiss esiintyy vain rauhallisilla alueilla - erittäin harvinainen tämän päivän maailmassa.
Olin todella ihastunut siihen, miten hienosti 1-6-luokkalaiset lapset osasivat pohtia, mitä rauhaan tarvitaan. He miettivät, millaisen puun oksalla Togekiss voisi viihtyä. Eivät läheskään kaikki aikuiset pysty samaan!
Lapset osasivat myös pohtia sitä, mikä ainakaan ei rauhaa edistäisi: raha!
Rauhanpuu sai oksilleen hienon kokoelman lehtiä, rauhaa edistäviä ominaisuuksia. Annetuista vaihtoehdoista poimittuina ja ihan itse ajateltuina. Olin todella vaikuttunut!
Togekiss viihtyy tässä puussa varmasti pitkään!
Puun juurella hihkuu iloisena Togepi: pieni Pokémon, josta voi kehittyä Togetic vain, jos siitä pidetään huolta. Togetic lentää ympäri maailmaa ja etsii niitä, joille voi tehdä hyvää, tuoda onnea ja iloa.
Aivan kuten lähetystyöntekijä.
Ja lähetiksi on vaikea kasvaa, jos lapsena ei ole saanut kokea rakkautta.
sunnuntai 11. joulukuuta 2016
Kauneimmat Joululaulut
Tämän vuoden ensimmäiset Kauneimmat Joululaulut sain muiden kiireiden vuoksi laulettua vasta tänään. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut aikaisemminkin sekä kylillä että kaupungissa, mutta jostakin syystä kalenterini ei antanut myöten ennen kuin tänään. Ehkä vielä jonakin vuonna onnistun pääsemään jokaiseen oman seurakuntani järjestämiin Kauneimpiin. Siinäpä tavoitetta!
Tämän päivän Kauneimmat Joululaulut oli lämmin tilaisuus, rakkauden täyttämä tilaisuus. Ehkä siksi mieleeni tulvi muistoja omasta lapsuudestani. Muistin jopa sen, miten ala-asteikäisenä opettelin sähköharmonilla soittamaan Jouluyö, juhlayö... Muistikuva soittimen äänestä ja koskettimien tuntumasta sormien alla rupesi hymyilyttämään. Miten tuokin juuri tänään tuli mieleeni?!
Kolehtipuhetta tilaisuuteen pohtiessani mieleeni palautuivat ne kaksi jouluaattoa, jolloin sekoittelin riisipuuroa vajaan viikon ikäinen vauva toisella käsivarrellani. Nyt kun nuorempikin noista joulukuun vauvoistani täyttää jo 11 vuotta eikä enää mahdu käsivarrelleni, voin vain ajatella, miten nopeasti aika onkaan mennyt.
Lapset ja joulut heidän kanssaan eivät kuitenkaan unohdu.
Samanlaisia muistoja haluaisin antaa jokaiselle lapselle ja vanhemmalle.
Voin tehdä sen jakamalla saamaani rakkautta eteenpäin. Tänä vuonna voin tukea Kauneimpien Joululaulujen keräyksellä maailmamme miljoonia unohdettuja lapsia. Voin tukea sitä, että jokainen lapsi saisi mahdollisuuden kasvaa kuin lapsi: leikkien ja unelmoiden. Voin antaa lapselle mahdollisuuden käydä koulua. Voin antaa hänelle tulevaisuuden.
![]() |
| SLS: Kauneimmat Joululaulut 2016 |
Kolehtipuhetta tilaisuuteen pohtiessani mieleeni palautuivat ne kaksi jouluaattoa, jolloin sekoittelin riisipuuroa vajaan viikon ikäinen vauva toisella käsivarrellani. Nyt kun nuorempikin noista joulukuun vauvoistani täyttää jo 11 vuotta eikä enää mahdu käsivarrelleni, voin vain ajatella, miten nopeasti aika onkaan mennyt.
Lapset ja joulut heidän kanssaan eivät kuitenkaan unohdu.
Samanlaisia muistoja haluaisin antaa jokaiselle lapselle ja vanhemmalle.
Voin tehdä sen jakamalla saamaani rakkautta eteenpäin. Tänä vuonna voin tukea Kauneimpien Joululaulujen keräyksellä maailmamme miljoonia unohdettuja lapsia. Voin tukea sitä, että jokainen lapsi saisi mahdollisuuden kasvaa kuin lapsi: leikkien ja unelmoiden. Voin antaa lapselle mahdollisuuden käydä koulua. Voin antaa hänelle tulevaisuuden.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
Lapsella on oikeus
Kun valmistelin tämän päivän kolehtipuhetta, päässäni alkoi soida Sonata Arctican I Have a Right.
Kappale ei jättänyt minua rauhaan.
Kappale ei tämän päivän jälkeen jätä minua rauhaan. Sen yhdistäminen Suomen Lähetysseuran kolehtivetoomukseen kosketti minua syvemmältä kuin osasin etukäteen kuvitellakaan.
Suomen Lähetysseura muistutti vetoomuksessaan meitä siitä, miten vammaiset lapset Afrikassa ovat yksi kaikkein syrjäytetyimmistä ryhmistä maailmassa. Heitä hävetään. Heidät suljetaan pois näkyvistä. Heidät lukitaan yksin pimeään huoneeseen. Heitä pahoinpidellään.
Suomen Lähetysseura tekee työtä sen puolesta, että vammaisen lapsen perhe voisi ymmärtää, että vamma ei ole kirous tai seuraus pahasta teosta. Kaikki me, joille lapsi on tärkeä, me äidit ja isät, isoäidit ja isoisät, lapset ja lastenlapset, me tädit, sedät ja enot, me kummit ja kummilapset voimme olla mukana tässä työssä. Voimme yhdessä toimia sen puolesta, että vammainen lapsi saa ruokaa, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta. Voimme toimia niin, että hänet nähdään arvokkaana ihmisenä juuri sellaisena kuin hän on.
I Have a Right ei jätä minua rauhaan siksikään, että kolehtipuheen aikana katsoin kirkon etupenkeissä istuvia rippikoululaisia. Näin heidän luottavaiset silmänsä. Heidän katseensa pysäytti minut. Oli pakko nielaista:
Isä, auta meitä pitämään huolta myös näistä lähimmistämme. Älä anna meidän unohtaa heitä. Heilläkin on oikeus.
Kappale ei jättänyt minua rauhaan.
Kappale ei tämän päivän jälkeen jätä minua rauhaan. Sen yhdistäminen Suomen Lähetysseuran kolehtivetoomukseen kosketti minua syvemmältä kuin osasin etukäteen kuvitellakaan.
Suomen Lähetysseura muistutti vetoomuksessaan meitä siitä, miten vammaiset lapset Afrikassa ovat yksi kaikkein syrjäytetyimmistä ryhmistä maailmassa. Heitä hävetään. Heidät suljetaan pois näkyvistä. Heidät lukitaan yksin pimeään huoneeseen. Heitä pahoinpidellään.Suomen Lähetysseura tekee työtä sen puolesta, että vammaisen lapsen perhe voisi ymmärtää, että vamma ei ole kirous tai seuraus pahasta teosta. Kaikki me, joille lapsi on tärkeä, me äidit ja isät, isoäidit ja isoisät, lapset ja lastenlapset, me tädit, sedät ja enot, me kummit ja kummilapset voimme olla mukana tässä työssä. Voimme yhdessä toimia sen puolesta, että vammainen lapsi saa ruokaa, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta. Voimme toimia niin, että hänet nähdään arvokkaana ihmisenä juuri sellaisena kuin hän on.
I Have a Right ei jätä minua rauhaan siksikään, että kolehtipuheen aikana katsoin kirkon etupenkeissä istuvia rippikoululaisia. Näin heidän luottavaiset silmänsä. Heidän katseensa pysäytti minut. Oli pakko nielaista:
Isä, auta meitä pitämään huolta myös näistä lähimmistämme. Älä anna meidän unohtaa heitä. Heilläkin on oikeus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
