Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet. (Mark. 3: 13-19)
Jeesus valitsi ensimmäisiksi läheteiksi varsin sekalaisen seurakunnan. Päivän saarnassa pohdittiinkin, miksi ja että eikö nyt parempiakin olisi ollut tarjolla. Niin, kenen mittapuulla parempia? Meidän? Vai Jeesuksen? Mutta eihän Jeesus olisi näitä kahtatoista valinnut, ellei olisi uskonut heidän kykyihinsä. Ja silloinhan he olivat Jeesuksen mielestä parhaat kaksitoista. Miksi ihmeessä hän olisi valinnut omaan työhönsä meidän mieleisemme?
Olen tuuminut, että usein erilaisissa kehittämisprojekteissa parhaan kehittäjän saa siitä kaikkein kriittisimmästä vastarannan kiiskestä. Tietoinen valinta, jossa ei mennä yli siitä, missä aita on matalin vaan jossa toimitaan riskillä rohkeasti, jolloin tuloksetkin ovat onnistuessaan loistavat. Samanlainen oli Jeesuksenkin valinta: hän valitsi tietoisesti lähettiläikseen tavallisia duunareita, helposti hiiltyviä ja itsekkyyteen taipuvaisia, ei mitään hillittyä älymystöä tai jalomielisiä altruisteja.
Kuka siis kelpaa lähetiksi?
Jeesuksen seurassa kuka tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti