Mietin pitkään eilisen pyhäpäivän otsikkoa Kahden valtakunnan kansalaisena. Miten tavanomaisessa arjessani näkyy se, että kristittynä isänmaani on taivaassa, mutta samalla olen maallisen yhteiskunnan jäsen?
Palkkatyössäni olen oppinut siihen, että kaikki valmistelemani päätökset ja kaikki tekemäni päätökset perustuvat aina johonkin säädökseen. Päätökset eivät siten ole mielivaltaisia. Hyvin usein vastaan tulee kuitenkin tilanne, kysymys, johon ei säädöksistä löydy suoraa vastausta. Mikään laki tai asetus tai johtosääntö ei tunne tilannetta. Mitä silloin on tehtävä? On sovellettava, on ajateltava, on tulkittava. Voi lukea hallituksen esityksiä, taustamuistioita, oikeuskäytäntöä ja voi keskustella kollegoiden kanssa. Ratkaisu nousee säädöksen hengestä ainakin yhtä paljon kuin säädöksen sanamuodosta.
Näinkö se menee?
Vai olisiko vielä niin, että valmistelen ja teen päätöksiä nimenomaan kristittynä? Tapaani lukea, kuunnella ja soveltaa vaikuttaa se, millaisen hengellisen perinnön olen saanut ja miten tämä perintö on minussa vuosien kuluessa muokkautunut.
Teenkö siis työtä tehdessäni myös lähetystyötä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti