"Nyt polvillemme!"

     Kun luova tahto kaikkeuden Herran
     turmellun maailmamme kohtaa kerran,
     on päivä tuomion.
     Nyt polvillemme!
     Jumala, luoja, saakoon kiitoksemme.

Tämän päivän messu alkoi yhdellä vaikuttavimmista virsistä, virrellä 160. Tänään meitä ei päästetty helpolla, ei varmasti ollut tarkoituskaan. Tänään putosi polvilleen. Ja tänään messu todella rokkasi - aivan kuin tämä sama virsi Metallimessussa!

     Kun ihmiskunta huutaa peloissansa,
     ilmestyy Kristus, näyttää kunniansa.
     Nyt koittaa oikeus.
     Nyt polvillemme!
     Pilvissä loistaa merkki Kristuksemme.

Puhuttiin siitä, miten sekä kirkossa käyminen että kirkossa käymättömyys on viesti. Millaista viestiä haluamme viedä eteenpäin? Millaista viestiä minä haluan viedä eteenpäin? Välittämisen vai välinpitämättömyyden viestiä? Helppo on vastata, että tottakai välittämisen ja rakkauden viestiä - mutta miten helppo on ryhtyä sanoista tekoihin? Miten helppo tositilanteessa on seurata Kristusta? Kysymyksen edessä oli pakko painaa pää alas ja leuka rintaan.

     Siis ajan merkit nähkää: uutta luodaan,
     puu kukkii, kesä keskellemme tuodaan.
     On päivä Kristuksen.
     Nyt polvillemme!
     Kunnian Herra tuntee kurjuutemme. 

Oli pysäyttävää kuulla ääneen sanottuna se, mitä joka päivä teemme: tuomitsemme toisemme. Miten helppoa onkaan tuomita toinen ihminen! Erityisen helppoa se on silloin, kun en toista ihmistä tunne, kun tuomitsen tuntemattoman.

     Hän ristinpuulla kuoli puolestamme,
     hän kantaa Isän haltuun maailmamme,
     hän, uhrikaritsa.
     Nyt polvillemme!
     Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme.

Kuka on tänään Kristus keskellämme? Vastauksen tuohon kysymykseen olen voinut milloin tahansa lukea Raamatusta (Matt. 25:31-46), mutta tänään se saarnassa sanoitettiin niin, että jopa minä sen pystyin sisäistämään: Kristus keskellämme on hän, joka tarvitsee apua ja joka antaa toisen palvella ja auttaa itseään. Voin löytää hänet kaukaa toisesta maasta tai aivan läheltäni. Voin nähdä hänet, kun avaan silmäni. Voin auttaa ja auttaessani tulle itse autetuksi. Voin auttaa ja auttaessani muistaa Martti Lutherin sanat: Ihminen on pelastettu palvelemaan, mutta hän ei palvele pelastuakseen. Meidät on pelastettu palvelemaan! Sinut ja minut.

     Maailman ääriin kaikuu huuto Herran,
     se elävät ja kuolleet kohtaa kerran.
     Nyt armon aika on.
     Nyt polvillemme!
     Ja Vapahtaja saakoon kiitoksemme.