sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Rakkauden tekoja

Tänään, apostoli Johanneksen päivänä, 3. joulupäivänä, sain messussa lukea päivän epistolatekstin (1. Joh. 2:28-3: 3):
Niin, lapseni, pysykää Kristuksessa, jotta hänen ilmestyessään voimme astua rohkeasti esiin emmekä joudu häveten väistymään hänen luotaan, kun hän saapuu. Kun tiedätte, että hän on vanhurskas, te myös käsitätte, että jokainen, joka noudattaa vanhurskautta, on syntyisin Jumalasta.
    Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä.
Tämä päivä kertoo Jumalan suuresta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Tämä päivä velvoittaa meidät rakastamaan toisiamme. Tänäkin päivänä sadat suomalaiset lähetystyöntekijät eri puolilla maailmaa osoittavat tätä rakkautta lähimmäisilleen.
     Tämä teksti on tämän kalenterivuoden viimeinen blogitekstini. Olen 10 kuukauden ajan etsinyt vastausta kysymykseen, mitä on lähetystyö. En tiedä, olenko tyhjentävää vastausta kysymykseen vielä saanut, erilaisia näkökulmia vain. Kuitenkin jos lähetystyö pitäisi tiivistää yhteen ainoaan sanaan, vastaisin epäröimättä:
     Lähetystyö on yhtä kuin rakkaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti