"Ei väkisin vaan intohimosta"

Otsikko on lainaa Seinäjoen kaupunginteatterilta. Tuo lausahdus kolahti minuun reilu kolme vuotta sitten ja kolahtaa edelleen aina vastaan tullessaan. Tänään se tuli vastaani messussa Toivakan kirkossa. Evankelisen lähetysyhdistyksen, ELY ry:n aluepappi Erja Kalpio puhui saarnassaan intohimosta, innostuksesta, uskalluksesta, rohkeudesta - elämästä, elämään heittäytymisestä. Rakkaudesta.
     Kirkkokahveilla Erja kertoi kuvin ja sanoin ELYn lähetystyöstä Venäjän Karjalassa, Vienan Kemissä. Kuvat kertoivat koskettavasti siitä luontevasta, sisäänrakennetusta vieraanvaraisuudesta, jota kirkkohallitus on Vieraanvaraisuuden kirkko hankkeen avulla yrittänyt saada esiin meilläkin. Ja miten helppoa se toisille on: Ei väkisin vaan intohimosta.
     Kuvista näki myös sen, että rospuuttoaikana saa harvoin kauniita ulkokuvia. Huhtikuinen Vienan Karjala näyttäytyi harmaana ja ankeana. Monesti ankeat asiat haluaa unohtaa, mutta näistä kuvista yhden haluan ehdottomasti muistaa: Vienan Kemin kirkon, rakennuksen joka aikaisemmin oli ollut apteekki.
     Miksi haluan sen muistaa? Siksi, että kuva toi minun mieleeni oman opiskeluaikani fysiikan laitoksen entisessä leipomossa ja pesulassa Nisulankatu 78:ssa Jyväskylässä. Tuossa osoitteessa yhteisöllisyys oli yhteisöllisyyttä eivätkä ahtaus ja epäkäytännöllisyys tukahduttaneet tutkijoiden innostusta ja ideoita. Katse oli suunnattu eteen- ja ylöspäin: Ei väkisin vaan intohimosta.
     Vieraanvaraisuus ja yhteisöllisyys, seurakuntalaisuus ja kirkkoon kuulumisen kokemus eivät ole kiinni ulkoisista puitteista. Eikä lähetystyön tekeminen ole kiinni rahasta. Avainsana on rakkaus.

Kaksi tavallista kättä

Lämmin elokuun ilta seurakuntalaisten kotona. Kohtaamisia ja kuulumisten vaihtoa ulkona puutarhassa kahvin ja marjapiirakan ääressä. Taustalla luonnon ääniä ja rekkojen jyrinää. Mukana nimikkolähettimme Samuel, jonka kanssa helluntaina jo skypetimme. Nyt saatoimme keskustella hänen kanssaan ihan livenä, kasvotusten.
     Samuel kertoi, että hänen ominta aluettaan on puhua ihmisten kanssa. Sen tunsi. Myös aikaisemmin aamulla ja päivällä tehdyillä kouluvierailuilla. Hän evankelioi vastatessaan kysymyksiin, joista erityisen mieleenpainuva oli erään pikkukoululaisen kysymys: Mistä sen tietää, että Jumala puhuu minulle?
     Sen tietää. Omia ajatuksiaan ajattelee tietoisesti. Jumalan puheesta, vastauksesta tai kehotuksesta tulee tietoiseksi.
     Mietin tuota kysymystä itsekin istuessani Puikkosten pihanurmikolla. Mietin sitä kuunnellessani, miten Jumala oli pikkuhiljaa, kolmen vuoden aikana valmistanut Samuelia työhön Itä-Siperiassa. Mietin sitä - ja miettiessäni harasin samalla vastaan: ei voi olla, että siviilityöni ei olisi minulle se työ, jota minun pitäisi tehdä. Jopa tuo siviilityö-sana, joka ensimmäistä kertaa elämässäni tuli minua vastaan, alkoi puhutella.
     Minua puhuttelivat myös Pekka Simojoen laulun sanat: Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää. Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää! Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen. Niillä taivasmatka alkaa joka aamu uudelleen.

Valon lapsia

Olin kirkossa urheilukentän laidalla.
     Elokuun lopun lenkkikirkko on vakiinnuttanut paikkansa toivakkalaisten elämässä. Tänään aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta niin lämpimästi ja hehkuvana kuin se vain elokuussa voi parhaimmillaan paistaa. Istuimme valossa.
     Valosta puhuttiin myös päivän saarnassa. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. (Ef. 5: 8-9)
     Lähetystyöntekijä levittää valoa. Ajattelen, että 1920-luvun Tulenkantajien tavoin hän katsoo ja suuntaa kohti uutta aikaa ja uutta ihmistä. Hän ilmaisee itseään ja vie sanomaa eteenpäin jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Sanoma itsessään on muuttumaton, mutta jotta se voisi tavoittaa vastaanottajan, se on ilmaistava tämän päivän kielellä ja tämän päivän ihmisten ymmärtämällä tavalla. Eri kultturit huomioiden. Tulevaisuuteen katsoen. Hätkähdyttäen.
     Tekstini ajatuksen mukaisesti kirjoitin tämän tekstin tabletilla alusta loppuun, tiedonhausta viimeiseen pisteeseen. Ei se ollut vaikeaa, kun siihen tottui. Oli vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. 

Puheeni konfirmoiduille 16.8.2015

Rakkaat nuoret,
     konfirmaatiolaulunne aikana varmasti moni meistä muista muisteli omaa konfirmaatiolauluaan tai -virttään. Ainakin minä niin tein. Omassa konfirmaatiovirressäni pyysin puhdasta mieltä, voiton tahtoa ja rohkeutta. Te totesitte yksinkertaisesti, rauhallisesti vakuuttaen: Niin kuin vuoret nää ympäröi laaksoamme Sinun armosi, Jumala, meitä ympäröi.
     The Sound of Music musikaalin Maria luotti vuoriin. Vuoret olivat hänen kotinsa eivätkä siksi voineet häntä pettää. Musikaalin lopussa tämä luottamus toteutui aivan konkreettisesti, hyvin liikuttavalla ja vaikuttavalla tavalla, kun abbedissa pyysi Mariaa nostamaan katseensa kohti vuoria.
     Minä pyydän teitä tekemään samoin. Liian lähelle maahan katsova kompastuu helposti ja eksyy. Kun nostaa katseensa ylös maasta, näkee paremmin, näkee edessä olevat esteet ja näkee esteiden taakse, näkee kauemmaksi ja selvemmin, näkee ongelmiin ratkaisun. Vuoriin, vuorten lailla pysyvään Jumalan armoon luottava ei eksy.
     Kun tänään messusta lähdette, lähtekää lentoon. Nähkää kauneus ympärillänne. Arvostakaa erilaisuutta. Olkaa uteliaita elämälle ja oppikaa uutta. Nostakaa katseenne kohti vuoria. Luottakaa Jumalan armoon ja johdatukseen. Ja iloitkaa Herrassa!
     Hyvää matkaa elämään! Jumala teitä jokaista runsaasti siunatkoon!

"Tehkää jokainen hyvää"

Sukuloin eilen Lappajärvellä. Vierailuun sisältyi myös kiertokävely Lappajärven hautausmaalla Kirkkoniemessä edellisiä sukupolvia tervehtimässä. Tätieni ja enojeni kertomukset tekivät minua ennen eläneet eläviksi. He myös pysyvät elävinä niin kauan kuin joku muistaa ja kertoo heistä.
     Oli hyvin hoitavaa palata juurilleen ja ylipäänsä huomata, että minulla on vielä juuret. Puolet minusta on Lappajärven Ylitalosta, ja kun laitan silmät kiinni, voin edelleen nähdä itseni kiipeämässä rappusia mummulan vintille tai juoksemassa mäkeä alas rantaan.
      Muualla asuminen oli saanut minut myös unohtamaan vaivaisukot, jotka lapsuudessani ja nuoruudessani kuuluivat aivan elimellisesti sielunmaisemaani. 
Lappajärven kellotapulin seinässä on vaivaispoika, jonka pään päällä oleva teksti kehottaa vanhalla suomella tekemään hyvää. Herramme sanoja siteeraten poika kehottaa, mutta samalla hän pyytää.
     Vaivaispoika muistuttaa minua Nepalin vammaisista ja Tansanian AIDS-orvoista, Kolumbian pakolaisista ja Etiopian kuurojenkouluista sekä monista muista avuntarvitsijoista monessa muussa maassa. Se muistuttaa minua siitä, että pienelläkin lahjoituksella voin olla vaikuttamassa niin paljoon, auttamassa ja tekemässä niin paljon hyvää eri puolilla maailmaa.
     Voin kanavoida apuni kirkkomme seitsemän lähetysjärjestön kautta. Järjestöt toimivat yli 30 maassa ja niillä on yhteensä yli 400 lähetystyöntekijää. Yli 200-vuotias Suomen Pipliaseura ja yli 150-vuotias Suomen Lähetysseura ovat järjestöistä vanhimmat, noin 40-vuotiaat Medialähetys Sanansaattajat ja Lähetysyhdistys Kylväjä nuorimmat. Näiden lisäksi on vielä Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja ruotsinkielinen Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland.

Kaste on lahja

Kastepuu Hartolan kirkossa

Hartolan kivikirkon etuosassa pylvään juurella, saarnatuolin edessä versoo kastepuu. Yksi kauneimmista koskaan näkemistäni kastepuista. Kun tänään iltapäivällä kävin piirtämässä nimeni kirkon vieraskirjaan, sivelin puun sileää pintaa ja katselin puussa hiljaa liikkuvia pieniä, valkoisia lintuja. Jokaiseen lintuun oli piirretty nimi ja päivämäärä.
     Miksi tuossa kauniissa kirkossa juuri kastepuu kiinnitti huomioni?
     Siksi, että tänään sain messussa palvella tehtävässä, joka vain harvoin kohdalle osuu: Sain olla vanhempien ja kummien rinnalla siunaamassa nuorta, joka kastettiin ja otettiin Kristuksen kirkon jäseneksi. Sain olla laittamassa käteni nuoren pään päälle ja sanomassa nämä tutut sanat: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi. Sain olla tehtävässä, joka useimmiten on varattu vain kastettavan perheelle ja kummeille. Sain olla tehtävässä yhdessä poikani kanssa, joka oli nuoren isosena rippikoululeirillä.
     Päivän evankeliumitekstissä sanottiin: Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan (Luuk 12:48).
     Kasteessa meille on annettu paljon ja kaste antaa meille ison tehtävän. Katekismuksessa meitä opetetaan: Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Opetuslapsina meillä on lähetin, sanansaattajan, viestinviejän tehtävä. Ei mikään pikku juttu siis.