Puheeni konfirmoiduille 16.8.2015

Rakkaat nuoret,
     konfirmaatiolaulunne aikana varmasti moni meistä muista muisteli omaa konfirmaatiolauluaan tai -virttään. Ainakin minä niin tein. Omassa konfirmaatiovirressäni pyysin puhdasta mieltä, voiton tahtoa ja rohkeutta. Te totesitte yksinkertaisesti, rauhallisesti vakuuttaen: Niin kuin vuoret nää ympäröi laaksoamme Sinun armosi, Jumala, meitä ympäröi.
     The Sound of Music musikaalin Maria luotti vuoriin. Vuoret olivat hänen kotinsa eivätkä siksi voineet häntä pettää. Musikaalin lopussa tämä luottamus toteutui aivan konkreettisesti, hyvin liikuttavalla ja vaikuttavalla tavalla, kun abbedissa pyysi Mariaa nostamaan katseensa kohti vuoria.
     Minä pyydän teitä tekemään samoin. Liian lähelle maahan katsova kompastuu helposti ja eksyy. Kun nostaa katseensa ylös maasta, näkee paremmin, näkee edessä olevat esteet ja näkee esteiden taakse, näkee kauemmaksi ja selvemmin, näkee ongelmiin ratkaisun. Vuoriin, vuorten lailla pysyvään Jumalan armoon luottava ei eksy.
     Kun tänään messusta lähdette, lähtekää lentoon. Nähkää kauneus ympärillänne. Arvostakaa erilaisuutta. Olkaa uteliaita elämälle ja oppikaa uutta. Nostakaa katseenne kohti vuoria. Luottakaa Jumalan armoon ja johdatukseen. Ja iloitkaa Herrassa!
     Hyvää matkaa elämään! Jumala teitä jokaista runsaasti siunatkoon!

"Tehkää jokainen hyvää"

Sukuloin eilen Lappajärvellä. Vierailuun sisältyi myös kiertokävely Lappajärven hautausmaalla Kirkkoniemessä edellisiä sukupolvia tervehtimässä. Tätieni ja enojeni kertomukset tekivät minua ennen eläneet eläviksi. He myös pysyvät elävinä niin kauan kuin joku muistaa ja kertoo heistä.
     Oli hyvin hoitavaa palata juurilleen ja ylipäänsä huomata, että minulla on vielä juuret. Puolet minusta on Lappajärven Ylitalosta, ja kun laitan silmät kiinni, voin edelleen nähdä itseni kiipeämässä rappusia mummulan vintille tai juoksemassa mäkeä alas rantaan.
      Muualla asuminen oli saanut minut myös unohtamaan vaivaisukot, jotka lapsuudessani ja nuoruudessani kuuluivat aivan elimellisesti sielunmaisemaani. 
Lappajärven kellotapulin seinässä on vaivaispoika, jonka pään päällä oleva teksti kehottaa vanhalla suomella tekemään hyvää. Herramme sanoja siteeraten poika kehottaa, mutta samalla hän pyytää.
     Vaivaispoika muistuttaa minua Nepalin vammaisista ja Tansanian AIDS-orvoista, Kolumbian pakolaisista ja Etiopian kuurojenkouluista sekä monista muista avuntarvitsijoista monessa muussa maassa. Se muistuttaa minua siitä, että pienelläkin lahjoituksella voin olla vaikuttamassa niin paljoon, auttamassa ja tekemässä niin paljon hyvää eri puolilla maailmaa.
     Voin kanavoida apuni kirkkomme seitsemän lähetysjärjestön kautta. Järjestöt toimivat yli 30 maassa ja niillä on yhteensä yli 400 lähetystyöntekijää. Yli 200-vuotias Suomen Pipliaseura ja yli 150-vuotias Suomen Lähetysseura ovat järjestöistä vanhimmat, noin 40-vuotiaat Medialähetys Sanansaattajat ja Lähetysyhdistys Kylväjä nuorimmat. Näiden lisäksi on vielä Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja ruotsinkielinen Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland.

Kaste on lahja

Kastepuu Hartolan kirkossa

Hartolan kivikirkon etuosassa pylvään juurella, saarnatuolin edessä versoo kastepuu. Yksi kauneimmista koskaan näkemistäni kastepuista. Kun tänään iltapäivällä kävin piirtämässä nimeni kirkon vieraskirjaan, sivelin puun sileää pintaa ja katselin puussa hiljaa liikkuvia pieniä, valkoisia lintuja. Jokaiseen lintuun oli piirretty nimi ja päivämäärä.
     Miksi tuossa kauniissa kirkossa juuri kastepuu kiinnitti huomioni?
     Siksi, että tänään sain messussa palvella tehtävässä, joka vain harvoin kohdalle osuu: Sain olla vanhempien ja kummien rinnalla siunaamassa nuorta, joka kastettiin ja otettiin Kristuksen kirkon jäseneksi. Sain olla laittamassa käteni nuoren pään päälle ja sanomassa nämä tutut sanat: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi. Sain olla tehtävässä, joka useimmiten on varattu vain kastettavan perheelle ja kummeille. Sain olla tehtävässä yhdessä poikani kanssa, joka oli nuoren isosena rippikoululeirillä.
     Päivän evankeliumitekstissä sanottiin: Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan (Luuk 12:48).
     Kasteessa meille on annettu paljon ja kaste antaa meille ison tehtävän. Katekismuksessa meitä opetetaan: Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Opetuslapsina meillä on lähetin, sanansaattajan, viestinviejän tehtävä. Ei mikään pikku juttu siis.

Kiitos!

Kun maaliskuun puolivälissä alotin tämän blogin, en ajatellut ollenkaan, mitä tästä tulee, tuleeko tästä mitään, osaanko kirjoittaa tai keksinkö edes mitään kirjoittamista. Minä vain aloitin. Niin kuin tapanani yleensäkin on. Aloittaa jotakin. Ajattelematta seurauksia. Joskus se toimii, joskus ei. Mutta ei voi tietää, ellei kokeile.
     Aiheet pulpahtavat mieleeni yleensä odottamatta, yllättävistäkin mielleyhtymistä. Asia totisesti on niin kuin Jukka Perko on usein todennut: Etsimänsä löytää, kun sitä ei tietoisesti etsi, kun katsoo pikkuisen ohi.
     Eilen Olavinlinnassa Sonata Arctican solisti Tony Kakko kiitti yleisöä: Kiitos kun tulitte. Kiitos kun ostitte tänään lipun. Kiitos kun ostitte lipun eilen. Viime viikolla. Viime kuussa. Vuosi sitten. Kymmenen vuotta sitten. Kiitos kun ostatte lipun huomenna. Ensi viikolla. Ensi kuussa. Ensi vuonna. Kymmenen vuoden päästä. Kiitos että ostamalla lipun konserttiin, mihin tahansa konserttiin, autatte pitämään elävän musiikin elävänä.

Iltanuotio syttyi Savonlinnassa Olavinlinnan linnanpihalla sunnuntaina 26.7.2015

Kiitos sinulle, kun pidät Sanan elävänä.

Osallistumalla.

Kertomalla.

Auttamalla.

Hyväksymällä.

Kiitos sinulle siitä, että tuli ei sammu!

Oletko sinä täällä töissä?

Kohtasimme kirkonmäellä.
     - Oletko sinä täällä töissä? nainen kysyi. Hän oli tulossa kirkosta. Minä olin menossa kirkkoon, sulkemaan kirkon ovia. Tiekirkon aukioloaika oli päättynyt puolisen tuntia aikaisemmin.
     Mietin, miksi nainen kysyi niin kuin kysyi. Olinko sen näköinen, että en ollut tulossa läheisen hautaa hoitamaan? Ehkä olin. Ehkä askellukseni oli määrätietoisempaa kuin haudalle tulijan. Tai ehkä hän näki avaimen kädessäni.
     Jäimme keskustelemaan. Viiden minuutin aikana ehdimme keskustella Kati Josefiinasta ja lähetystyöstä, medialähetystyön merkityksestä ja eri tavoin ajattelevista ihmisistä kirkon sisällä. Hän kertoi olevansa helsinkiläinen pappi, jonka vastuulla on ollut lähetystyö. Hän vaikutti taistelijalta.
     Erkanimme tahoillemme, me kaksi naista kirkonmäellä. Minulle jäi kohtaamisesta hyvä mieli. Jäin myös pohtimaan, miksi hän oli Pellervo Lukumiehen kattomaalauksista valinnut juuri sen saman, johon omatkin silmäni aina kiinnittyvät. Maalauksen, joka kuvaa tätä Luukkaan evankeliumin kohtaa:
     Toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut." (Luuk 24:18)

Lähetiksi kasvanut

Vauvastani kasvoi lähetti.
     Tänään, kirkastussunnuntaina, alkoi seurakuntamme rippikoululeiri. Saattelin esikoispoikani messusta toistamiseen leirille, tällä kertaa isoseksi. Kun poika messun jälkeen tarttui laukkunsa kahvaan, silmieni editse kulki kuvavälähdyksiä 16 vuoden ajalta: Maailmaan uteliaasti suhtautuvan yhdeksänkuisen taaperon konttailu neuvolan äiti-vauva-piirissä. Pikkuveljelleen tuttia suuhun huolehtiva vajaa kaksivuotias. Liukumäestä vatsallaan hiekkaan pää edeltä laskenut kaksivuotias, kun isommatkin pojat niin tekivät. Parkkitalolla kotia leikkinyt kolmevuotias. Vauvaveljestään ylpeä eskarilainen. Olipa kerran elämä -animaatiosarjan innoittamana valkosolupoliisia leikkinyt alakoululainen. Shakkipelistä innostunut yläkoululainen. Serkkupoikiaan trampoliinilla pompautteleva ysiluokkalainen. Ja nyt isonen. Lähetti, joka ohjaa ja avustaa, tukee nuorempiaan ja lukee yhdessä heidän kanssaan viestiä ylösnousseesta Kristuksesta.
     Päässäni alkoi soida nuorten veisukirjasta tuttu säe: "Sillä Jumalan suuressa suunnitelmassa tämä kansa saa paikkansa..." Mitä se minulle kertoo? Sitäkö, että olihan tuo kasvu lähetiksi jo nähtävissä ihan varhaislapsuudessa?
     Toivakan seurakunnan rippikoululeirin tunnelmia Kangasniemen Salmelasta voi seurata blogissa Toivakan seurakunnan nuoret. Todennäköisesti silmäilen sitä aika usein itsekin!

Kaksi kesäiltaa Toivakassa

Heinäkuiset keskiviikko ja torstai Toivakassa olivat kuin tähänastinen kesä pienoiskoossa: pilveä, vesisadetta, tuulta ja auringonpaistetta. Päiviin sisältyi myös kaksi Jyväskylän Kesän kirkkokonserttia Kesäilta Toivakassa.
     Toivakan seurakunta on tehnyt Jyväskylän Kesän kanssa yhteistyötä useana vuonna. Itsekin olen kirkkokonserteista muutamia kertoja päässyt nauttimaan. Muistan aina kirkkomme olleen ääriään myöten täynnä, mutta tämä kesä ylitti kaikki aikaisemmat: kirkko myytiin ennätysajassa kaksi kertaa täyteen. Syynä baritoni Waltteri Torikka. Ja erityisesti keväinen Tähdet Tähdet -kilpailu.
     Loppuunmyyty kirkko ja kutsuvieraat ovat harmillisen hankala yhtälö. Ymmärrän, että Jyväskylän Kesän konsertteihin kuuluvat kutsuvierasliput, en pane niitä pahakseni. Ymmärrän senkin, että mahdollisimman monelle halutaan antaa tilaisuus päästä kuulemaan huippuesiintyjiä. Mutta ymmärrän myös niitä konserttivieraita, jotka joutuivat täpötäyteen kirkkoon tullessaan toteamaan, että heille ei – paikalle kannetuista irtotuoleista huolimatta – olekaan tilaa. Ymmärrän heidän pettymyksensä ja kiukkunsa. Kyseessä on yhtälö, joka on pystyttävä ratkaisemaan, ja kun se on ratkaistu, ratkaisussa pystyttävä pysymään!

Yksi aivan ehdottomasti sujuvimmista asioista Toivakassa on aina ollut Jyväskylän Kesän konsertin väliaikakahvitus. Perinteisesti se on ollut seurakuntamme lähetystyön vastuulla. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen siitä, miten ammattitaitoisesti ja tyylikkäästi, lämmöllä ja antaumuksella, lähetysemäntämme tehtävänsä hoitivat. Tihkusateessakin. Ystävällisiä hymyjä ei säästelty, kahvi ja tee olivat kuumia, suolaiset tarjottavat maistuvia ja itse leivottuja. Kiitän heitä sydämeni pohjasta!
     Nimikkolähettiemme puolesta kiitän myös niitä satoja konserttivieraita, jotka halusivat kahvilipun ostamalla tukea nimikkolähettiemme, Eilan ja Samuelin, työtä! Jumala teitä siunatkoon!