Kiitos!

Kun maaliskuun puolivälissä alotin tämän blogin, en ajatellut ollenkaan, mitä tästä tulee, tuleeko tästä mitään, osaanko kirjoittaa tai keksinkö edes mitään kirjoittamista. Minä vain aloitin. Niin kuin tapanani yleensäkin on. Aloittaa jotakin. Ajattelematta seurauksia. Joskus se toimii, joskus ei. Mutta ei voi tietää, ellei kokeile.
     Aiheet pulpahtavat mieleeni yleensä odottamatta, yllättävistäkin mielleyhtymistä. Asia totisesti on niin kuin Jukka Perko on usein todennut: Etsimänsä löytää, kun sitä ei tietoisesti etsi, kun katsoo pikkuisen ohi.
     Eilen Olavinlinnassa Sonata Arctican solisti Tony Kakko kiitti yleisöä: Kiitos kun tulitte. Kiitos kun ostitte tänään lipun. Kiitos kun ostitte lipun eilen. Viime viikolla. Viime kuussa. Vuosi sitten. Kymmenen vuotta sitten. Kiitos kun ostatte lipun huomenna. Ensi viikolla. Ensi kuussa. Ensi vuonna. Kymmenen vuoden päästä. Kiitos että ostamalla lipun konserttiin, mihin tahansa konserttiin, autatte pitämään elävän musiikin elävänä.

Iltanuotio syttyi Savonlinnassa Olavinlinnan linnanpihalla sunnuntaina 26.7.2015

Kiitos sinulle, kun pidät Sanan elävänä.

Osallistumalla.

Kertomalla.

Auttamalla.

Hyväksymällä.

Kiitos sinulle siitä, että tuli ei sammu!

Oletko sinä täällä töissä?

Kohtasimme kirkonmäellä.
     - Oletko sinä täällä töissä? nainen kysyi. Hän oli tulossa kirkosta. Minä olin menossa kirkkoon, sulkemaan kirkon ovia. Tiekirkon aukioloaika oli päättynyt puolisen tuntia aikaisemmin.
     Mietin, miksi nainen kysyi niin kuin kysyi. Olinko sen näköinen, että en ollut tulossa läheisen hautaa hoitamaan? Ehkä olin. Ehkä askellukseni oli määrätietoisempaa kuin haudalle tulijan. Tai ehkä hän näki avaimen kädessäni.
     Jäimme keskustelemaan. Viiden minuutin aikana ehdimme keskustella Kati Josefiinasta ja lähetystyöstä, medialähetystyön merkityksestä ja eri tavoin ajattelevista ihmisistä kirkon sisällä. Hän kertoi olevansa helsinkiläinen pappi, jonka vastuulla on ollut lähetystyö. Hän vaikutti taistelijalta.
     Erkanimme tahoillemme, me kaksi naista kirkonmäellä. Minulle jäi kohtaamisesta hyvä mieli. Jäin myös pohtimaan, miksi hän oli Pellervo Lukumiehen kattomaalauksista valinnut juuri sen saman, johon omatkin silmäni aina kiinnittyvät. Maalauksen, joka kuvaa tätä Luukkaan evankeliumin kohtaa:
     Toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut." (Luuk 24:18)

Lähetiksi kasvanut

Vauvastani kasvoi lähetti.
     Tänään, kirkastussunnuntaina, alkoi seurakuntamme rippikoululeiri. Saattelin esikoispoikani messusta toistamiseen leirille, tällä kertaa isoseksi. Kun poika messun jälkeen tarttui laukkunsa kahvaan, silmieni editse kulki kuvavälähdyksiä 16 vuoden ajalta: Maailmaan uteliaasti suhtautuvan yhdeksänkuisen taaperon konttailu neuvolan äiti-vauva-piirissä. Pikkuveljelleen tuttia suuhun huolehtiva vajaa kaksivuotias. Liukumäestä vatsallaan hiekkaan pää edeltä laskenut kaksivuotias, kun isommatkin pojat niin tekivät. Parkkitalolla kotia leikkinyt kolmevuotias. Vauvaveljestään ylpeä eskarilainen. Olipa kerran elämä -animaatiosarjan innoittamana valkosolupoliisia leikkinyt alakoululainen. Shakkipelistä innostunut yläkoululainen. Serkkupoikiaan trampoliinilla pompautteleva ysiluokkalainen. Ja nyt isonen. Lähetti, joka ohjaa ja avustaa, tukee nuorempiaan ja lukee yhdessä heidän kanssaan viestiä ylösnousseesta Kristuksesta.
     Päässäni alkoi soida nuorten veisukirjasta tuttu säe: "Sillä Jumalan suuressa suunnitelmassa tämä kansa saa paikkansa..." Mitä se minulle kertoo? Sitäkö, että olihan tuo kasvu lähetiksi jo nähtävissä ihan varhaislapsuudessa?
     Toivakan seurakunnan rippikoululeirin tunnelmia Kangasniemen Salmelasta voi seurata blogissa Toivakan seurakunnan nuoret. Todennäköisesti silmäilen sitä aika usein itsekin!

Kaksi kesäiltaa Toivakassa

Heinäkuiset keskiviikko ja torstai Toivakassa olivat kuin tähänastinen kesä pienoiskoossa: pilveä, vesisadetta, tuulta ja auringonpaistetta. Päiviin sisältyi myös kaksi Jyväskylän Kesän kirkkokonserttia Kesäilta Toivakassa.
     Toivakan seurakunta on tehnyt Jyväskylän Kesän kanssa yhteistyötä useana vuonna. Itsekin olen kirkkokonserteista muutamia kertoja päässyt nauttimaan. Muistan aina kirkkomme olleen ääriään myöten täynnä, mutta tämä kesä ylitti kaikki aikaisemmat: kirkko myytiin ennätysajassa kaksi kertaa täyteen. Syynä baritoni Waltteri Torikka. Ja erityisesti keväinen Tähdet Tähdet -kilpailu.
     Loppuunmyyty kirkko ja kutsuvieraat ovat harmillisen hankala yhtälö. Ymmärrän, että Jyväskylän Kesän konsertteihin kuuluvat kutsuvierasliput, en pane niitä pahakseni. Ymmärrän senkin, että mahdollisimman monelle halutaan antaa tilaisuus päästä kuulemaan huippuesiintyjiä. Mutta ymmärrän myös niitä konserttivieraita, jotka joutuivat täpötäyteen kirkkoon tullessaan toteamaan, että heille ei – paikalle kannetuista irtotuoleista huolimatta – olekaan tilaa. Ymmärrän heidän pettymyksensä ja kiukkunsa. Kyseessä on yhtälö, joka on pystyttävä ratkaisemaan, ja kun se on ratkaistu, ratkaisussa pystyttävä pysymään!

Yksi aivan ehdottomasti sujuvimmista asioista Toivakassa on aina ollut Jyväskylän Kesän konsertin väliaikakahvitus. Perinteisesti se on ollut seurakuntamme lähetystyön vastuulla. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen siitä, miten ammattitaitoisesti ja tyylikkäästi, lämmöllä ja antaumuksella, lähetysemäntämme tehtävänsä hoitivat. Tihkusateessakin. Ystävällisiä hymyjä ei säästelty, kahvi ja tee olivat kuumia, suolaiset tarjottavat maistuvia ja itse leivottuja. Kiitän heitä sydämeni pohjasta!
     Nimikkolähettiemme puolesta kiitän myös niitä satoja konserttivieraita, jotka halusivat kahvilipun ostamalla tukea nimikkolähettiemme, Eilan ja Samuelin, työtä! Jumala teitä siunatkoon!

Kuka kelpaa lähetiksi?

Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet. (Mark. 3: 13-19)
     Jeesus valitsi ensimmäisiksi läheteiksi varsin sekalaisen seurakunnan. Päivän saarnassa pohdittiinkin, miksi ja että eikö nyt parempiakin olisi ollut tarjolla. Niin, kenen mittapuulla parempia? Meidän? Vai Jeesuksen? Mutta eihän Jeesus olisi näitä kahtatoista valinnut, ellei olisi uskonut heidän kykyihinsä. Ja silloinhan he olivat Jeesuksen mielestä parhaat kaksitoista. Miksi ihmeessä hän olisi valinnut omaan työhönsä meidän mieleisemme?
     Olen tuuminut, että usein erilaisissa kehittämisprojekteissa parhaan kehittäjän saa siitä kaikkein kriittisimmästä vastarannan kiiskestä. Tietoinen valinta, jossa ei mennä yli siitä, missä aita on matalin vaan jossa toimitaan riskillä rohkeasti, jolloin tuloksetkin ovat onnistuessaan loistavat. Samanlainen oli Jeesuksenkin valinta: hän valitsi tietoisesti lähettiläikseen tavallisia duunareita, helposti hiiltyviä ja itsekkyyteen taipuvaisia, ei mitään hillittyä älymystöä tai jalomielisiä altruisteja.
     Kuka siis kelpaa lähetiksi?
     Jeesuksen seurassa kuka tahansa.

Armahtakaa!

Eilisen, viidennen helluntain jälkeisen sunnuntain, kohdalla kirkkovuodessa oli tuo pysäyttävä kehotus: armahtakaa toisianne ja edistäkää oikeuden ja hyvyyden toteutumista.
     Jos Nepalin maanjäristyksissä ihmisiä kuolee, emme ehkä sano, että se oli Jumalan rangaistus. Tai jos ystävämme sairastuu vakavasti, emme varmastikaan syytä ystäväämme sanomalla, että hänen sairautensa oli Jumalan rangaistus. Mutta entä jos jotakin pahaa tapahtuu meille itsellemme? Entä jos itse sairastumme? Entä jos oma lapsemme kuolee? Osaammeko silloin noudattaa kehotusta: Armahtakaa?
     On helppo sanoa oikeita asioita silloin, kun tapahtumat eivät kosketa meitä itseämme. On helppo sanoa sanat, jotka kuuluu sanoa.
     Toisin on silloin, kun itse makaa sairaana eikä tiedä tulevasta tai pitää kuolevaa lasta sylissään tietäen, että mitenkään ei voi estää tapahtuvaa tapahtumasta. Jos sillä hetkellä pystyy rehellisesti itselleen sanomaan, että syy ei ole lääkärin eikä sinun itsesi eikä Jumalan eikä sinua sairaudella tai kuolemalla rangaista jostakin tehdystä tai tekemättä jättämisestä, niin sen jälkeen pystyy kyllä uskottavasti kertomaan myös nepalilaiselle äidille, että hänen sokea lapsensa ei ole seuraus hänen teoistaan tai osoitus Jumalan vihasta. Tai että talon sortuminen maanjäristyksessä talossa asuvien ihmisten päälle ei johtunut siitä, että asukkaat eivät olleet kristittyjä.
     Armahtakaa toisianne pitää sisällään myös itsensä armahtamisen.

Iankaikkiset perustukset

Perinteinen juhannuksen lähetysjuhla Huikon kylätalolla tänään iltapäivällä olikin oikeasti perinteinen juhla! Huikon kylällä on juhannuksen aikaan kokoonnuttu jo ainakin 80 vuoden ajan, tarkkaa tietoa ei kenelläkään ollut. Juhlassa ei voinut olla kuin nöyrin mielin. Itselleni kerta oli ensimmäinen, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan viimeinen.
     Juhla opetti minulle paljon. Se kertoi vakuuttavaa tarinaa siitä, miten lähetys on aina ollut tärkeä ja luonteva osa toivakkalaista elämää. Tämän luontevan suhteen ansiosta varmasti kirkomme kattomaalauksetkin hyväksyttiin osaksi toivakkalaista seurakuntaelämää 40 vuotta siten. Ja tätä taustaa vasten ei ole ollenkaan ihme, että lähetyskipinä on myös nuorillamme. Sitä kipinää pitää muistaa ruokkia!
     Juhlan järjestäjät olivat keränneet meille luettavaksi lähetyskirjallisuutta vuosien varrelta. Itse poimin Suomen Lähetysseuran julkaisun sieltä noin 80 vuoden takaa, vuodelta 1933.
     Iankaikkiset perustukset. Aikansa koukeroisesta tekstistä huolimatta perustuksia kannattaa tutkiskella:
     Jumala on. Tämä on totta, mutta minun tietoni siitä on tuiki vähäinen, ja olenpa usein taipuvainen sitä epäilemään. Niin, jokin kylmä ja synkkä minussa tahtoo hirvittävän voimakkaasti ja itsepintaisesti sotia tätä uskoa vastaan. -- Kuitenkin luullessani etsiväni hänen kasvojaan tuntuu minusta kuin hän pakenisi, ja minä saisin ajaa häntä takaa, vaikka oikeastaan minä olen se, joka pakenen ja hän etsii minua.